Kokoomusjohtaja Jyrki Katainen vaikutti torstaina tv:ssä aika tuskastuneelta politiikan toimittajien ahdisteluihin Sauli Niinistöstä. Vaikka Katainen on sanonut Niinistöstä suurin piirtein kaiken mahdollisen monta kertaa, toimittajat pyörittävät kuin kiusallaan samaa levyä.
Kataisen lohdutukseksi voi sanoa, ettei hän ole suinkaan ensimmäinen puoluejohtaja, jota edeltäjän varjo seuraa kaikkialle. Hän on pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Uuteen, kokemattomaan puoluejohtajaan kohdistuu aina suuria epäilyksiä silloin, kun hänen edeltäjänsä on saavuttanut aseman, jossa hän on uutta puheenjohtajaa kuumempi nimi eikä ole jättänyt politiikkaa pysyvästi.
Niinistö on presidentinvaalien tuloksen takia ainakin päätä pitempi Kataista, eikä hän ole tehnyt vielä pesäeroa politiikkaan. Esimerkiksi Niinistön taannoinen kommentti mahdollisesta presidenttiehdokkuudesta vuoden 2012 vaaleissa oli niin moniselitteinen, että moni tulkitsi sen kielivän revanssin halusta.
Yhden asian Niinistö on sen sijaan tehnyt selväksi: hän on torjunut kansanedustajaehdokkuuden maalisvaaleissa, Kataisen pyynnöistä huolimatta. Katainen on taas sanonut selkeästi, että hän on kokoomuksen pääministeriehdokas.
Kataisen linjauksesta seuraa automaattisesti se, ettei Niinistö saisi kokoomuksen painavinta salkkua, jos puolue pääsisi hallitukseen. Katainen valitsisi ensimmäisenä. Niinistö on ollut jo valtiovarainministeri ja pääministerin sijainen, joten kakkosketjun paikka hallituksessa tuskin innostaa häntä.
Niinistö oli vuosia Suomen politiikan voimahahmo yhdessä Paavo Lipposen kanssa, mutta hän luopui asemastaan vapaaehtoisesti. Miksi hän tyytyisi nyt murusiin?
Tuoreet gallupit viittaavat siihen, että kokoomusta odottaa toinen kausi oppositiossa. Jos niin käy, kansanedustajuus tarjoaisi Niinistölle parhaimmillaankin vain roolin eduskunnan johdossa. Puhemiehillä ei ole poliittista valtaa, mutta kylläkin näkyvyyttä ja mahdollisuus seremoniallisuuteen. Sellainen ei kuitenkaan taida olla ominta Niinistöä.
Nuo realiteetit eivät ole lopettaneet spekulaatioita Niinistön ja Kataisen välisistä jännitteistä. Spekulantit olettavat, että Niinistö unelmoi pääministerin paikasta nyt, kun presidentinvaalit glorifioivat hänet poliitikkona.
Niinistöhän luopui kokoomuksen johdosta arvioituaan, että hänen imagonsa tiukkana valtiovarainministerinä oli muodostunut rasitteeksi puolueelle. Hän halusi kokoomukselle pehmeämmät kasvot, ja puolue päätyi Ville Itälään - tunnetuin tuloksin. Presidentinvaalien jälkeen rasite on kuitenkin muuttunut nosteeksi.
Niinistön varjo seuraa Kataista myös toisesta syystä. Kokoomus menestyisi vaaleissa todennäköisesti paremmin, jos Niinistö olisi puolueen pääministeriehdokas. Hänen uskottavuutensa on aivan toinen kuin Kataisen, vaikka Katainen aloittanut puheenjohtajana paremmin kuin hän tai kukaan muukaan osasi odottaa.
Mutta ei kai kokoomus voi tarjota Kataista pääministeriehdokkaakseen ennen vaaleja ja laittaa Niinistön tehtävään vaalien jälkeen, jos se voittaisi vaalit. Se olisi kuin veto märällä rätillä vasten äänestäjien kasvoja.
Kokoomuksen historia tuntee tosin tällaisen tapauksen. Ilkka Suominen joutui kiristelemään hampaitaan 1987, kun hänen edeltäjänsä Harri Holkeri marssi paraatiovesta pääministeriksi presidentti Mauno Koiviston manuaalisessa ohjauksessa. Mutta silloin elettiin vanhan perustuslain aikaa, jolloin presidentti valitsi ja nimitti pääministerin. Nykyään pääministeriksi tullaan vaalivoiton turvin.
Kokoomuksen paluu hallitukseen 21 vuoden korpivaelluksen jälkeen oli niin iso asia, että Suomisen oli pakko niellä kiukkunsa. Hän alistui Holkerin komentoon ja toiseksi tärkeimpään kokoomussalkkuun hallituksessa. Suominen oli herrasmies, eikä edes yrittänyt vetää mattoa Holkerin alta.
Esko Aho joutui sen sijaan kovaan kurimukseen, kun Paavo Väyryselle valkeni, ettei uusi puheenjohtaja tanssinutkaan hänen pillinsä mukaan. Väyrynen vehkeili avoimesti seuraajaansa vastaan ja yritti vaihtaa hänet pois pääministerin paikalta 1993. Operaatio epäonnistui.
Kataisen paineet ovat ainakin toistaiseksi siedettävät, vaikka jatkuva spekulointi Niinistöllä onkin kiusallista. Katainen oli Niinistön suosikki puheenjohtajaksi. Niinistön intresseissä on tukea Kataista, ja heidän keskusteluyhteytensä toimii.
Paras tuki olisi ehdokkuus eduskuntavaaleissa, mutta jos niin kävisi, Kataista haittaavat spekulaatiot vain voimistuisivat. Hänellä ei ole näissä oloissa muuta keinoa murtautua ulos Niinistön varjosta kuin selvittää omin voimin haasteet ja näyttää, kuka johtaa kokoomusta.