Ka­tai­nen: Kym­men­kun­ta puhelua Mer­ke­lin kanssa

Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) arvioi puhuneensa Saksan liittokansleri Angela Merkelin kanssa puhelimessa kymmenkunta kertaa.

Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) arvioi puhuneensa Saksan liittokansleri Angela Merkelin kanssa puhelimessa kymmenkunta kertaa ja vaihtaneensa hieman tätä suuremman määrän tekstiviestejä.

Saksa epäilee Yhdysvaltojen salakuunnelleen Merkelin kännykkää.

Kataisen mukaan Suomen tietoon ei ole tullut mitään vastaavanlaisia tietoja salakuuntelusta. Pääministerin mukaan Suomi ei myöskään aio ryhtyä kyselemään mahdollisesta vakoilusta Yhdysvalloilta tai muiltakaan mailta.

- Jokainen valtiojohtaja ja joka ikinen kansalainen niin Euroopassa kuin muualla varmasti ajattelee samalla tavalla, että en halua että minua salakuunnellaan eikä se ole oikein, Katainen sanoi EU-huippukokouksen alkaessa Brysselissä.

Pääministerin mukaan vakoilukohu ei silti saisi vaikuttaa vapaakauppaneuvotteluihin Yhdysvaltojen kanssa, sillä se sotkisi työllisyyden ja talouskasvun edistämistä Euroopassa.

Saksalaismedia on reagoinut raivoisasti uutisiin Merkelin urkinnasta. Arvostelusta sai kuitenkin osansa myös Merkelin hallitus, joka on tähän asti vähätellyt Yhdysvaltain vakoilutoimintaa.

Konservatiivinen Die Welt piti uusinta käännettä "diplomaattisena pommina" ja "iskuna vasten Saksan turvallisuuspalvelujen kasvoja".

Ilmoita asiavirheestä