Ka­tai­nen: Eurosta eroa­mi­sen liet­son­ta on jär­je­tön­tä

Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) varoittaa, että eurosta eroamisen seuraukset olisivat merkittävät ja pitkäaikaiset.

Kansanedustajien loma loppuu kesken kaiken.
Kansanedustajien loma loppuu kesken kaiken.
Kuva: Kaleva

Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) varoittaa, että eurosta eroamisen seuraukset olisivat merkittävät ja pitkäaikaiset. Eurosta eroamisen lietsonta on hänen mielestään järjetöntä.

Katainen korosti eduskunnassa pitämässään avauspuheenvuorossa, että hallitus haluaa Suomen pysyvän eurossa. Euroalueen yhtenäisyys on hänen mukaansa suomalaisten kannalta paras vaihtoehto.

Katainen sanoi, etteivät Suomessa tehtävät menoleikkaukset johdu osallistumisesta muiden maiden tukemiseen.

Myös valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) toteaa Euroopan taloustilanteen olevan poikkeuksellisen vakava ja Suomen olevan erittäin vakavien valintojen edessä.

Suomen linja euroalueen kriisinhoidossa on Urpilaisen mukaan euromaiden tiukin.

Ministerin mukaan julkisuudessa esitetyt vaatimukset sadan prosentin vakuuksista Espanjalta tarkoittaisivat käytännössä sitä, että Suomi ei osallistuisi lainkaan Espanjan lainaohjelmaan. Espanjalta saadut 40 prosentin vakuudet ovat Urpilaisen mukaan hyvin perusteltuja taloushistorian valossa.

Eduskunta äänestää Suomen osallistumisesta Espanjan tukipakettiin huomenna.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä