Kokoomuksen puheenjohtaja pääministeri Jyrki Katainen kaipaa sekä elinkeinoelämältä että palkansaajajärjestöiltä näkemyksiä EU:n tulevaisuudesta.
Katainen sanoi kokoomuksen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Lahdessa, että pitkään jatkunut eurokriisi helposti sumentaa EU:ta koskevan tulevaisuuskeskustelun.
Kataisen mielestä Suomen etu on paremmin integroitunut Eurooppa, mikä merkitsee sisämarkkinoiden kehittämistä, vahvempaa komissiota ja tiukempia taloussääntöjä. Hän arvioi, että syksyllä keskustellaan liittovaltiokehityksestä, mutta silloin keskustelijoiden olisi syytä kertoa, mitä liittovaltiolla tarkoittavat.
- Minä en kannata sellaista kehitystä, jossa EU:n budjettia kasvatetaan. Minä en kannata sellaista EU:n kehityskuvaa, missä verotusoikeutta siirretään yhteisölle. Ja minä en kannata sellaista kehitystä, missä velkaantuminen yhteisvastuullistetaan, Katainen sanoi.
Katainen vastasi kansainvälisiin epäilyihin Suomen irtoamisesta eurosta, että Suomessa ei ole yhtään puoluetta, joka haluaisi euron hajoamista tai Suomen eroa siitä.