Kas­vus­ton alla piilee vanhoja hautoja – opis­ke­li­jat tut­ki­vat Hau­ki­pu­taan 1700-lu­vul­la pe­rus­tet­tua hau­taus­maa­ta

Artturi Kerola (vas.), Jasmin Puska ja Noora Perälä kartoittivat keskiviikkona Haukiputaan vanhaa hautausmaata.

Kuva: Jarmo Kontiainen

Tavoitteena on löytää unohtuneita hautoja ja selvittää alueen merkitystä.

Oulun yliopiston arkeologian ja kulttuuriantropologian työharjoittelijat ovat hyörineet tutkimusten parissa Haukiputaan vanhalla hautausmaalla maanantaista alkaen.

Kaksi viikkoa jatkuvassa projektissa kartoitetaan alueelta löytyvät haudat, niiden ikä sekä muistomerkit. Lisäksi selvitetään hautausmaan vanhat polut, kasvisto ja puusto.

– Tutkimuksessa käytetään muutamia geofysikaalisia menetelmiä, jotta saisimme vähän tarkemmin tietoa, mitä eri paikoissa on. Työt tehdään maahan kajoamatta, sanoo Oulun yliopiston humanistisen tiedekunnan arkeologi Titta Kallio-Seppä.

Geofysikaalisilla menetelmillä Kallio-Seppä tarkoittaa muun muassa maatutkaa ja magnetometriä, joiden avulla saadaan tietoa maanpinnan alta. Oletuksena on, että vanhalta hautausmaalta löytyy ajan myötä maa-aineksen ja kasvuston alle unohtuneita hautoja.

– Mahdollisia kammiohautojen paikkoja näkyy eri puolilla isompina kuopanteina. Lisäksi näkyy yksittäisiä yhden arkun kokoisia kuopanteita. Parin päivän aikana olemme kartoittaneet osan hautausmaasta ja löytäneet noin 30 säilynyttä hautamuistomerkkiä, mikä on enemmän kuin odotimme.

1700-luvulla perustetun hautausmaan tutkimisen toistaiseksi suurimmat haasteet ovat aiheutuneet runsaasta kasvillisuudesta.

Vaikka viimeisen hautansa vuonna 1890 saanutta hautausmaata ei ole lakkautettu, on sen annettu kasvaa puistometsämäiseen tilaan vuosien varrella.

– Kasvillisuus peittää täällä olleita rakenteita. Tämä on siinä mielessä valtakunnallisesti erikoinen paikka, että muita näin pitkään koskemattomina säilyneitä lakkauttamattomia hautausmaita ei juuri ole.

Hautausmaan tutkiminen maatutkan avulla aloitettiin keskiviikkona. Käytännössä maatutka lähettää maahan sähkömagneettisen aallon ja mittaa siinä näkyviä heijastuksia.

– Se, mistä heijastukset tulevat on tulkintakysymys, jossa arkeologit saavat auttaa, sanoo Oulun yliopiston kaivannaisalan yksikön erikoistutkija Kari Moisio.

Moision mukaan hautausmaan tutkaamisen haasteena on, että mahdollisesti maan alla sijaitsevat arkut ovat jo niin maatuneita, että ne eivät enää juuri poikkea ympäröivästä maa-aineksesta.

Maatutkasta tietokoneelle raakamuodossa tallentuva tieto analysoidaan myöhemmin varsinaisen kenttätyön päätyttyä.

– Teimme viime vuonna vastaavan tutkauksen Tyrnävällä, mistä saimme hyvän ja haastavan aineiston. Maan alla on paljon piirteitä, joista kukaan ei pysty satavarmasti sanomaan, että kysymyksessä on vaikkapa hauta. Eikä asiaa voida varmistaa, koska ei pystytä kaivamaan, Moisio nauraa.

Haukiputaan seurakunnalle tehtävässä työharjoittelussa aiotaan suorittaa myös laserskannauksia, joilla kartoitetaan tarkemmin esimerkiksi maanpinnan muotoja.

Alueen kartoittamisen ja hautamuistomerkkien dokumentoinnin lisäksi projektin tavoitteena on muistitiedon kerääminen.

Tutkimusryhmää kiinnostaa esimerkiksi alueen paikallishistoria ja se, millainen merkitys alueella on haukiputaalaisille.

– Toivomme myös vanhaa valokuvamateriaalia, joka voi auttaa hahmottamaan alueen historiaa paremmin, Kallio-Seppä sanoo.

Kulttuuriantropologian kolmannen vuoden opiskelija Sami Kaattari on haastatellut paikallisia.

– Vaikka hautausmaa on ollut yli sata vuotta käyttämättömänä, ihmiset tuntuvat silti arvostavan sitä – vaikka omia sukulaisia ei ole välttämättä edes tänne haudattu.