Mitä henkilöityneemmäksi politiikanteko on tullut, sitä vähemmän suomalaiset tuntevat puoluesihteerejä. Kalevan kyselyn tulos on tyly. Puolueilla on aihetta vakavaan itsetutkiskeluun.
Tämänhetkisten puoluesihteerien konkareita ovat vihreiden Ari Heikkinen ja vasemmistoliiton Aulis Ruuth. Heikkinen on toiminut Suomen viidenneksi suurimman puolueen sihteerinä jo yhdeksän vuotta. Silti hänet tunsi vain kolme prosenttia haastatelluista Kalevan Suomen Gallupilla teettämässä kyselyssä. Heikkisen tunnettuus on pysynyt kolmessa prosentissa jo viisi vuotta.
Aulis Ruuth on johtanut maan neljänneksi suurimman puolueen puoluetoimistoa vuodesta 2001 lähtien. Hän esiintyi jonkin aika sitten myös inhimillisesti koskettavissa otsikoissa sairautensa takia, mutta sekään ei lisännyt hänen tunnettuuttaan. Vain neljä prosenttia haastatelluista tunnisti hänet. Vasemmistoliittolaisista Ruuth oli tuttu 23 prosentille. Heikkisen tunnisti vihreiden kannattajista vain seitsemän prosenttia.
Pullat eivät ole hyvin uunissa muillakaan puoluesihteereillä. Maan tunnetuin puoluetoimiston päällikkö on keskustan pelätyn ja takavuosina kunnioitusta herättäneen järjestökoneen uusi johtaja Jarmo Korhonen. Hänet valittiin tehtävään vasta kesäkuussa Oulussa, ja hän paistatteli sitä ennen viikkoja julkisuudessa. Julkisuuskylpy on jatkunut sen jälkeenkin, mutta Korhosen tunsi vain 12 prosenttia. Keskustalaisista hänestä oli jonkinlainen käsitys vajaalla kolmanneksella.
Maarit Feldt-Rannalla on takanaan yksi vuosi SDP:n puoluesihteerinä. Se nosti hänen tunnettuutensa 7:stä prosentista 11:een. Kokoomuksen Harri Jaskari jäi 8 prosenttiin. Siinä on kahden prosentin nousu vuodessa. Molempia voi silti luonnehtia lähes kasvottomaksi puoluesihteeriksi, kun omistakin vain viidennes tunnisti heidät.
Kristillisdemokraattien Annika Kokon ja perussuomalaisten Hannu Purhon tunsi prosentti haastatelluista ja RKP:n Ulla Achrénin kaksi prosenttia. Vielä tylymmiksi luvut muuttuvat, kun otetaan huomioon, että 72 prosentille 1 360 haastatellusta puolueiden järjestöjyrät olivat täysin tuntemattomia suuruuksia.
Puoluesihteeri-instituutio ei ole saanut ennen yhtä huonoja lukuja Kalevan kyselyssä kuin tänä kesänä. Puoluesihteerien joukkoon on mahtunut yleensä pari kasvoa, jotka ovat ehtineet tulla tutuksi suomalaisille. He ovat nostaneet puoluesihteerien keskimääräistä tunnettuutta siedettäviin lukemiin.
Nyt heitä ei ole, ja se tuskin johtuu vain siitä, että puoluesihteerit ovat Heikkistä ja Ruuthia lukuunottamatta suhteellisen uusia tehtävissään. Perusongelma on siinä, etteivät puoluesihteerit näy juuri missään, kun he eivät ylitä uutiskynnystä. Heillä ei joko ole ollut sanottavaa tai he eivät ole tehneet mitään sellaista, joka olisi herättänyt huomiota. Tyhjästä on paha nyhjäistä.
Puoluesihteerien tunnettuudella on välinearvoa puolueille. Nykyajan henkilö- ja imagokeskeisessä politiikassa menestyvät yleensä puolueet, joilla on hyvä julkisuuskuva. Sen rakentumisessa taas on avainhenkilöiden kasvoilla ja persoonalla keskeinen merkitys.
Sihteerit ovat puolueiden toiseksi tärkeimpiä toimijoita, mutta jos heiltä puuttuvat kasvot ja julkinen persoona, puolueiden julkisuusstrategia ontuu ja nojaa vaarallisesti yhteen kärkeen. Jos puheenjohtaja uppoaa vaalitaistelussa, puolue voi mennä hänen mukanaan.