Vierailin hiljattain yksivuotiaan lapsen luona ja havahduin: tämä pienokainen tulee elinajan-odotteen mukaan elämään vielä vuonna 2100. Hän tulee näkemään ja kokemaan ihmiskuntaa ravistelevat digitaalisuuden ja ennen muuta ilmastonmuutoksen rajut vaikutukset.
Vaikka paikallisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla on tehty monia myönteisiä toimenpiteitä, ilmastonmuutos etenee vääjäämättä.
Suuret kestävän kehityksen ongelmat vaativat poliittisia ratkaisuja, joiden aikaansaaminen ja toteuttaminen on haastavaa. Pariisin ilmastosopimukseen ovat sitoutuneet lähes kaikki maailman valtiot. Niiden tekemiä kansallisia sitoumuksia toimenpiteistä ei kuitenkaan ole vielä riittävästi.
Ranskassa saatiin aikaan tärkeitä kansallisia päätöksiä, mutta keltaliivien voimakkaiden protestien jälkeen niistä luovuttiin.
Suomen hallituksella on edessään omien ilmastotavoitteidensa konkretisointi. Odotettavissa on taatusti vastustusta tahoilta, joiden elämään päätökset vaikuttavat.
Ihmiset ovat tietoisia ympäristöongelmista ja niihin johtavista tekijöistä – mutta eivät valmiita sopeutumaan vaadittaviin elämäntapamuutoksiin.
Tapaamani pienokainen tulee näkemään maapallolla tapahtuvia ekologisia ja sosiaalisia katastrofeja, jotka tulevat vaikuttamaan globaalissa maailmassa myös hänen elämäänsä. Miten huolehditaan ihmisille tarvittavat valmiudet kohdata ja sopeutua näihin haasteisiin?
YK:n ja UNESCO:n piirissä on todettu, että kasvatus ja koulutus ovat ratkaisevan tärkeitä muutoksen aikaansaamiseksi ja kestävän kehityksen tavoitteisiin pääsemiseksi.
Vallitsevan tilanteen muuttaminen edellyttää maailmanlaajuista panostamista kasvatukseen ja koulutuspolitiikkaan; pitkällä aikavälillä se muuttaa yksilöitä ja yhteiskuntia yhä kestävämpään suuntaan.
Opetussuunnitelmauudistusten tarkoituksena on aina noin kymmenen vuoden välein päivittää kouluopetusta vastaamaan oppilaiden tulevaisuuden tarpeisiin. Uusinta opetussuunnitelmatyötä on määrittänyt keskeinen tulevaisuuden haaste: ymmärrys kestävämmän elämäntavan välttämättömyydestä.
Uudistettu perusopetussuunnitelma on ollut voimassa nyt muutaman vuoden. Mitä muutoksia kouluissa on tapahtunut ja mistä aiheista puhutaan? Uudistuksen taustalla olleet koulutuspoliittiset tavoitteet ovat jääneet julkisessa keskustelussa taustalle, kun huomio on keskittynyt muun muassa pulpetittomiin luokkatiloihin, opetusteknologiaan, tyyppikirjoituksen poistumiseen tai sanalliseen arviointiin.
Kestävää kehitystä edistävä koulutuspoliittinen tavoite on kirjattu hyvin perusopetussuunnitelmaan, mutta julkisessa keskustelussa ja koulujen arjessa tavoite on sen tärkeyteen nähden esillä heikosti.
Usein ajatellaan suppeasti, että kasvatuksella pyritään vain henkilökohtaiseen ympäristövastuullisuuteen, esimerkiksi oman kodin energian kulutuksen vähentämiseen tai hyötyjätteiden lajitteluun. Kestävän kehityksen kasvatuksen tavoitteena on kansalainen, jolla on tarvittavat tiedot ja taidot sekä asenteet ja arvot edistää kestävää kehitystä.
Suurtenkin muutosten aikaansaaminen lähtee tavallisista ihmisistä, jotka arkielämän toimiensa lisäksi edistävät kestävää kehitystä työtehtävässään, päättäjänä tai äänestäjänä. Yhteiskunnassa laajaa vaikuttavuutta saadaan aikaan, kun päättäjät ja virkamiehet laativat kansalaisia velvoittavia lakeja ja määräyksiä ohjaten niiden toteutumista esimerkiksi veroilla tai tekemällä ympäristöä suojelevan toiminnan helpoksi ja houkuttelevaksi.
Koulutuksella ja kasvatuksella on luonnollisesti oma merkittävä vaikutuksensa päättäjien ja virkamiesten ajattelun kehittymisessä.
Kestävä kehitystä pidetään vaikeana ja monimutkaisena käsitteenä. Sitä se onkin, sillä asiat ovat monimutkaisia. Kuitenkaan se ei oikeuta kasvattajia nostamaan käsiään pystyyn.
YK:n uusi kestävän kehityksen toimintaohjelma Agenda2030 ja sen 17 strategista tavoitetta linkittyvät opetussuunnitelmaan auttaen kasvattajia hahmottamaan kestävän kehityksen erilaisia sisältöjä.
Oulun kaupungin tuoreen ympäristöohjelman keskeisenä tavoitteena on hiilineutraali kunta vuoteen 2040 mennessä. Se on erittäin vaativa haaste, mihin pääseminen vaatii kaupungilta taloudellisia panostuksia.
Koululaitoksella on merkittävä rooli valmentaa tulevat veronmaksajat ja päättäjät sopeutumaan näihin panostuksiin, jotta luonnon elinkelpoisuus säilyy.
Koulun tehtävänä on aina ollut välittää perusvalmiuksia ja arvoja seuraavalle sukupolvelle.
Olemme nyt tilanteessa, jossa tulevaisuuden yhteiskunnan jäsenten kouluttaminen edellyttää oppilaitoksilta aiempaa vahvempaa ja määrätietoisempaa panostusta kestävän kehityksen kasvatukseen.
Seppo Saloranta on kasvatustieteen tohtori ja toimii kestävän kehityksen asiantuntijana Oulun sivistys- ja kulttuuripalveluissa.