Yli puolet iästään lasten ja nuorten parissa työskennellyt Tapio Siekkinen uskaltaa käyttää sanaa, joka monen mielestä ei kuulu moderniin kasvatukseen.
"Kuri. Se on rajojen asettamista ja rohkeutta kestää se, että lapselle tulee joskus paha mieli. Kasvattaminen ei onnistu raportteja kirjoitellen, vaan lasten kanssa yhdessä tehden."
Hiljattain eläkkeelle siirtynyt Siekkinen piti Auli-vaimonsa kanssa Siikalatvalla Ojantakasen perhekotia 20 vuotta. Alalle hän tuli jo vuonna 1974 aloittaessaan opettajan työt silloisessa Pohjolan Poikakodissa Muhoksella.
"Ennen ongelmanuoret olivat koulupinnareita ja pikkurikoksia tehneitä, mutta terveitä nuoria. Päihdeongelmat tarkoittivat silloin kaljoittelua tai korkeintaan imppausta", muistelee juurilleen Muhoksen Leppiniemeen palannut ja yrityksen jatkamisen tyttärensä perheelle jättänyt mies.
"Vanhemmissa ja jopa kasvatusalalla on ihmisiä, jotka haluavat miellyttää kaikkia. Ei ymmärretä, ettei rakkaus lapseen tarkoita kaiken sallimista. Lapsen etu ei ole sama asia kuin lapsen tahto", perhekodin äitinä elämäntyönsä tehnyt Auli Siekkinen latelee.
Lue lisää tiistain Kalevasta!