Ranskalaisohjaaja Christian Carionin parin vuoden takainen luomus Päivä ilman sotaa on jouluelokuva sykähdyttävimmästä päästä. Näin siitä huolimatta, että puhtaasti juonensa perusteella filmiä voisi pitää tönkkösokeroituna ja laskelmoituna leikittelynä katsojien tunteilla. Vai miltä elokuvan ydinkohtaus teistä kuulostaa:
Eletään vuoden 1914 jouluaattoa ensimmäisen maailmansodan rintamalla. Juoksuhaudat ovat täynnä väsyneitä miehiä, lunta ja loskaa. Saksalaisten ja toisella puolella olevien ranskalaisten ja skottien asemien välillä on matkaa parisataa metriä. Ei-kenenkään maalla makaa kuuraisia ruumiita, joita kumpikaan osapuoli ei voi korjata pois.
Joulua kuitenkin yritetään viettää. Skotit aloittavat laulunsa säkkipillien säestyksellä. Asemiensa reunavallit pienillä kuusilla koristaneet saksalaiset kuulevat tämän ja vastaavat "Jouluyö, juhlayöllä". Yksi laulajista nousee taisteluhaudasta ja vie pienen joulukuusen asemien väliselle kaistaleelle. Pian samassa paikassa kohtaa paikallinen päällystö, joka sopii, että joulun vuoksi vihollisuudet keskeytetään.
Niinpä tavalliset sotamiehetkin rohkaistuvat ja nousevat juoksuhaudoistaan, tapaavat vastapuolen samalla tavalla palelevia, likaisia miehiä. Esitellään kuvia omaisista, tarjotaan tupakkaa, otetaan lämmikettä. Sitten korjataan sotatantereella makaavat kuolleet ja haudataan heidät kunniallisesti. Pelataan jopa jalkapallo-ottelu ja järjestetään yhteinen messu.
Liian imelää? Siltä se ehkä tuntuu, mutta kiinnostavinta on, että elokuvan pohjana ovat maailmansodan todelliset tapahtumat, joita ohjaaja vain on sommitellut yhteen.
Elokuvan keskeistä kohtausta muistuttava tapahtuma elettiin belgialaisen Ypresin kaupungin lähellä jouluna 1914. Siellä musisoinnin tosin aloittivat saksalaisjoukot, eivät britit. Mutta oikeasti Ypresin sotilaat tapasivat toisensa keskellä taistelutannerta, vaihtoivat kuulumisia ja kokemuksia, korjasivat ruumiit pois ja hautasivat ne.
Vain vähän aiemmin seudulla oli koettu yksi sotahistorian raaimmista taistelujaksoista. Saksassa noita viikkoja on kutsuttu nimellä Kindermord eli lastenmurha, koska alueella kaatui valtava joukko nuoria saksalaissotilaita. He kuolivat buurisodassa karaistuneiden brittien tulituksessa.
Joulun aselevoista kerrottiin muualtakin länsirintamalta. Lyhimmillään tulitauot kestivät alle päivän, pisimmillään uudenvuoden yli. Samanlaista tapahtui vielä vuoden 1915 jouluaattona, muttei tiettävästi sen jälkeen. Osapuolten sodanjohto piti paikallisia tulitaukoja käsittämättömänä veljeilynä vihollisen kanssa. Niiden toistumista estettiin muun muassa määräämällä seuraaviksi sotajouluiksi tykistökeskityksiä vastapuolen leiriin.
Länsirintaman toden joulusadun tapahtumat siirtäisi mielellään nykyisiin sotiin ja konflikteihin. Ikävä vain, että ne tuskin voisivat missään muodossa toistua tämänhetkisillä taistelualueilla. Ei Afganistanissa, ei Darfurissa, ei Pakistanin vuoristossa, ei Somaliassa, ei Sri Lankassa, tuskin Kongossakaan. Näissä osapuolten maailmankatsomukset ovat yksinkertaisesti liian kaukana toisistaan.
Carionin elokuvan motoksi on valittu yhdysvaltalaisen runoilijan Henry Wadsworth Longfellow´n ajatus. "Jos me tuntisimme vihollistemme tuntematonta historiaa, löytäisimme jokaiselta mieheltä sen verran surua ja kärsimystä, että se olisi syy vihollisuuksien lopettamiseen."
Vuonna 1882 kuolleen amerikkalaisrunoilijan oppi ei ole saanut suurta jalansijaa, sillä hänen jälkeensä sodissa on kuollut ainakin toistasataa miljoonaa ihmistä. Viimeisen parin vuosikymmenen ajoilta on tosin merkkejä paremmasta. Upsalan yliopiston ja Oslon rauhantutkimusinstituutin mukaan vuosittaiset aseelliset konfliktit vähenivät 1993-2003 noin 50:sta alle kolmeenkymmeneen.
Muutaman viime vuoden aikana yhteenottoja on ollut taas hiukan enemmän, mutta useimmat niistä ovat olleet pieniä. Jos sodan rajana on 1 000 kuollutta, sellaisia konflikteja oli viime vuonna vain neljä: Afganistan, Irak, Sri Lanka ja Somalia. Luku oli matalin vuoden 1960 jälkeen. Tämän vuoden uutena maana listalla lienee Kongo.
Onko ihmiskunta oppinut siis jotain? Oma merkityksensä on epäilemättä ollut YK:lla ja Euroopassa EU:lla. Pohjimmiltaan kyse lienee kuitenkin siitä, että sotia käymällä on nykymaailmassa entiseen verrattuna paljon vaikeampaa tai lähes mahdotonta saavuttaa pysyviä voittoja. Ehkä siis valtioiden ja armeijoiden johdot ovat oppineet jotain.
Perussyy sotien vähentymiseen ei siis ole mitenkään ylevä, sillä se ei niin niinkään perustu jaloon aatteeseen kuin kylmään laskelmointiin. Mutta väliäkö sillä. Pääasia, että miljoonat mahdolliset sotilaat eri puolilla maailmaa saavat viettää joulunsa ja muut juhlansa läheistensä kanssa.