Vanha ei ole koskaan ollut erityisen suuressa arvossa Oulun rakentamisessa. Monia kauniita merkkirakennuksia on puskettu luvan kanssa nurin, poltettu salaa yön hämärissä ja päästetty tarkoituksella korjauskelvottomaan kuntoon. Kyse on ollut sekä tietoisesta politiikasta että vilunkipelistä.
Jatkoa pitkään skandaalitapausten sarjaan on nyt saatu Torikatu 12:n parkkitalotontin työmaalta. Siellä kaivinkone päästettiin tuhoamaan historiallinen, tutkimuksia vaativa kulttuurikerros, vaikka kaavamerkintä olisi vaatinut ennen toimiin ryhtymistä neuvotteluja Museoviraston kanssa.
Syitä tapahtuneeseen voi olla kolme. Joko kaupungin vastuulliset viranhaltijat ja rakennuslautakunnan jäsenet hoitavat tehtävänsä puolihuolimattomasti tai sitten he eivät ymmärrä kaavakarttojen merkintöjä eli toimialansa perusasioita taikka sitten he tarkoituksella jättävät huomiotta rakennustöitä mahdollisesti hidastavat tai estävät kaavamääräykset.
Kolmas vaihtoehto on kaikkein vakavin, ja pitää toivoa, ettei siitä ole tällä kertaa kyse.
Ei kaksi ensimmäistäkään vaihtoehtoa päättäjiä mairittele. On vielä ymmärrettävää, jos yksi ihminen tekee virheen, mutta jos sama kaavamerkintä jää huomaamatta kahdessa muussakin portaassa, se ei kerro hyvää päätöksenteon tasosta.
Torikatu 12:n tontti on nyt historian tutkimuksen kannalta menetettyä maata. Toivottavasti tämä munaus herättelee päättäjiä niin, ettei vastaavia enää tapahdu. Oulun rakentamisen lähihistoria kuitenkin kertoo, että kaikki on mahdollista.