Hampurilaisravintolan autojonossa Porvoossa ammuskelu tappoi kolme ihmistä. Tapahtuneen yksityiskohdat ovat vielä selvittämättä, mutta sen verran tiedetään, että ampujaksi epäilty oli joulun alla päässyt vankilasta kärsittyään elinkautisen rangaistuksen määräämät vuodet.
Epäilty oli humalassa. Syntyi sanaharkkaa grillijonossa, mikä ei ole Suomessa mitenkään epätavallista. Se sen sijaan on, että riitapukarilla on pistooli ja että hän ampuu kolme ihmistä. Kaksi kuoli ilmeisesti välittömästi, kolmas vammoihinsa sairaalassa.
Teon mielettömyyttä on mahdotonta ylikorostaa saatikka löytää sille järjellistä selitystä. Sitä sietää pohtia, miten vaimonsa murhasta, kahdesta taponyrityksestä ja monesta muusta rikoksesta melkein 15 vuotta vankilassa istunut mies saa niin helposti Suomessa aseen käyttöönsä.
Selityksesi ei riitä, että laittomia aseita saa kuka tahansa. Ei liioin hokema, että ase ei tapa vaan sitä käyttävä ihminen. Eikä edes se, että aselakien kiristäminen aiheuttaisi kohtuutonta harmia niille aseharrastajille, jotka toimivat moitteettomasti ja vastuullisesti.
Jokelan ja Kauhajoen koulusurmat ovat tuoreessa muistissa. Samoin kauppakeskus Sellon ampuminen. Nyt Porvoo. Montako ruumista vielä tarvitaan ennen kuin aselakien kiristämiseen toden teolla ryhdytään?
Suomalaista oikeuslaitosta on syystä moitittu hitaudesta viime vuosina. Poliisitutkinnasta lainvoimaiseen tuomioon voi suurissa rikosjutuissa mennä lähemmäksi kymmenen vuotta, kuten nähtiin Riihi-säätiön entisten puheenjohtajan Toivo J. Kannisen kohdalla. Mikäli osapuolet hakevat valituslupaa korkeimmalta oikeudelta, aikaa kuluu lisää.
Hyvää on kuitenkin perinpohjaisuus. Faktat pyritään kaivamaan tarkasti esiin, ja jos niitä arvioidaan syyttäjän harkinnan jälkeen peräti kolmessa oikeusasteessa, oikeusmurhien todennäköisyys on suhteellisen vähäinen. Tähän saakka oikeusvaltion oikeuslaitos toimii, olkoonkin että joskus epäinhimillisen hitaasti, ainakin perin varmasti.
Kun sitten on rangaistuksia määrätty ja niitä kärsitty, vapautuneen vangin tukeminen ja kaikkein vaarallisimpien seuraaminen näyttävät ontuvan pahasti. Porvoon ampumisesta epäilty mies vapautui joulukuun alussa viime vuonna. Häntä tunteneet osasivat odottaa ikävyyksiä. Miehen vuonna 1995 tekemät veriteot kertovat julmuudesta ja säälimättömyydestä, joita pitkä vankilatuomio ei ainakaan vähennä.
Ihmisen käyttäytymistä on joskus vaikea ennakoida. Myös se kuuluu ihmisyyteen, että saa uuden tilaisuuden, oli sitten ex-elinkautisvanki tai ei. Jos on kerran töpännyt, sen ei tarvitse tarkoittaa, että töppää uudelleen.
Sinisilmäinen ei kuitenkaan pidä olla. Niitäkin on, joille väkivalta on arkipäivää ja jotka eivät sopeudu yhteisiin sääntöihin. Heille elinkautinen voisi tosiaankin tarkoittaa elinkautista. Jos ei osaa arvostaa ihmiselämän ainutkertaisuutta, vankila on oikea paikka.
Yhteiskunnan tehtäväksi jää huolehtia, että yhtä lailla paatuneet murhamiehet kuin aseetkin pysyvät tukevien lukkojen takana.