Suomen pyrkimys saada EU:n huippuvirkoja on vetämässä vesiperän syistä, jotka eivät johdu Suomesta tai sen ehdokkaista.
Vielä alkuviikosta komissaari Olli Rehn näytti uskottavalta nimeltä EU:n uuden ulkoministerin postille. Unionin presidentin epävirallisilla ehdokaslistoilla taas keikkui peräti kolme suomalaisnimeä: Paavo Lipponen, Martti Ahtisaari ja Tarja Halonen.
Suomalainen nimilista oli vahva. Unionin pohjoissyrjältäkin voi pyrkiä mukaan mihin vain. Niin Suomessa ainakin mielellään uskoteltiin, ja toden totta näitä nimiä oli esillä myös ulkomaisissa puheissa.
Mutta siihen kaikki taisi jäädä. Jos pelikuviot toteutuvat sellaisena kuin nyt huippukokouksessa näytti, spekulaatiot suomalaisnimillä voi lopettaa. Kiitos tästä kuuluu europarlamentin suurimmille ryhmille, konservatiiveille ja sosialisteille. Sosialistiryhmä on linjannut tahtovansa itselleen ulkoministerin paikan, jolloin presidentin pesti jyvittyy konservatiiveille. Muut jäisivät nuolemaan näppejään, niiden mukana liberaaliryhmä, johon Olli Rehn kuuluu ja jonka pääneuvottelija on pääministeri Matti Vanhanen.
Suomesta ei löydy kokoomuslaista valtiomiestä tyrkylle EU:n presidentiksi eikä Lipponen-Halonen-Ahtisaari-ketjulla mennä mukaan sosialistiryhmän peliin ulkoministeristä. Jos jako menee näin, ei tarvitse enää pohtia, ajaako Vanhanen loppumetreillä Rehniä vai Lipposta.
Suomessa ehdittiin nuolaista montakin kertaa ennen kuin tipahti. Unionin sisäistä poliittista dynamiikkaa ei hahmotettu kunnolla, kun nimiä heiteltiin kehiin. Aikansa toki näyttikin siltä, että presidentti valitaan sosialistien ja ulkoministeri liberaalien joukosta. Se muuttui, kun sosialistit havahtuivat siihen, että ulkoministerin tehtävä antaa eniten todellista vaikutusvaltaa. Tämä oli sosialistiryhmän sisällä myös näppärä tapa pudottaa Tony Blair kokonaan pois tavoittelemasta EU:n presidentin paikkaa.
Mikään tässä ei tietysti ole varmaa, ennen kuin kaikki on varmaa. Tshekin presidentin Vaclav Klausin nimi ei vielä ole Lissabonin sopimuksen alla. Pelille kulisseissa on vielä aikaa. Euroopan muut poliittiset ryhmät voivat oikeutetusti protestoida - kuten Vanhanen tekee - jos kaksi isointa ryhmää jakaa koko huippuvirkojen potin keskenään. Poliittista todellisuutta on silti vaikea muuttaa.
Ellei peli muutu uudelleen, Suomelle jää käsiin yritys saada Olli Rehnille mahdollisimman vahva komissaarin paikka. Se voisi tarkoittaa pyrkimystä energiakomissaariksi, joka on varmuudella yksi uuden komission avainviroista ja olisi vaikutusvaltaisin suomalaistehtävä unionissa tähän mennessä.
Unionin itsensä kannalta oleellisinta oli, että Ruotsi puheenjohtajana pystyi tarjoilemaan Tshekille ilmeisesti toimivan keinon Lissabonin sopimuksen hyväksymiseksi. Paha rakenteellinen kriisi on näin väistymässä.
Ruotsin pääministerin Fredrik Reinfeldtin selkeä voitto oli myös huippukokouksen ratkaisu kansainvälisen ilmastosopimuksen rahoittamisesta. Unionin sisäisen taakanjaon vaikea kysymys hoidettiin alta pois tyypilliseen unionin tapaan, päättämällä lykätä se myöhemmäksi.
Tärkeintä oli, että tällä tavalla päästiin eteenpäin. EU voi nyt uskottavasti edelleen esiintyä ilmastopolitiikan johtajana. Oli välttämätöntä, että unioni löi tässä vaiheessa summia pöytään. Se luo painetta sekä muille teollisuusmaille että kehittyville maille. Muuten ilmastoneuvottelut olisivat olleet jo pahasti takalukossa ennen Kööpenhaminaa.
Näillä näytöillä Reinfeldtin eurooppalainen rooli nousee kohisten.