Juppisukupolven kultainen vuosikymmen 1980-luku solariumeineen, porealtaineen ja vesisänkyineen on taas täällä! Ei tosin täysin imitoituna, kuten 1960- ja 1970-luvun nk. retrobuumi, vaan enemmänkin muisteltavana - ja naurettavana.
Muun muassa suomalaisyleisön lemmikit Armi ja Danny ensihittinsä käännösversiossa I Want to Love You Tender on mainittu YouTube-yhteisössä kaikkien aikojen kamalimmaksi videoksi. Ajan musiikkivideot kirvoittavat ilmoille iloa ylipäänsä.
Suurinta hupia näissä muisteluissa riittää ns. kasarimuodille. Nettipalstoilla kerrotaan 80-luvun teemabileistä ja kysellään neuvoa, mitä panna päälle, jotta olisi erityisen edustava.
Tiivistettynä voisi todeta, että naiset pukeutuivat miehiksi, mutta ylinaisellistivat vastapainoksi jotain, vaikkapa korunsa. Koska leveät hartiat olivat in, olkatoppaukset olivat jopa niin isoja, että ne menisivät nykyään pakaraimplantteina - niitä kun on viime muodissa korostettu hartioiden sijaan.
Miesten kasarityylin todellinen ikoni olkoon Matti Nykänen ja kivipestyt farkut, joiden vyötärö on lähes kainaloissa. Mutta hiusmannekiiniksi sopivat paremmin vaikka Bogart Co -yhtyeen pojat, Ressu Redford etunenässä.
Kritiikkiäkin yritettiin esittää. Merkkivaatteiden rantautuminen herätti paheksuntaa, vaikka nuoriso oli hurmiossa. Kriitikoiden mukaan kyseessä oli katalien mainosmiesten temppu nuorten rahastamiseksi.
Kammattava ponilapsi meni leikkikouluun
Nostalgia kuitenkin myy, on tullut todistettua viime vuosina, puhuttiin sitten kodintekstiileistä, muodista tai vaikka musiikista. Esimerkiksi kasaribändit kömpivät uudelleen lavalle ja saavat tribuuttiäänitteitä. Ajan leluilla ja esineillä taas käydään mittavaa kauppaa netissä.
Paluu oman lapsuuden kulutuskulttuuriin on poikinut myös lukuisia tieteellisiä opinnäytteitä, jotka on muokattu kaupallisiksi julkaisuiksi. Muun muassa Atena Kustannukselta ilmestyi syksyllä Henna-Kaisa SivosenKasarikirja1980-luku oli kuluttamista yhtä kaikki, muistuttaa Sivosen teos joka käänteessä. Suomalaisilla meni taloudellisesti vähintään hyvin, toisilla suorastaan loistavasti. Perheisiin hankittiin kakkosautot, ulkomaanlomailu yleistyi, NMT-puhelimet koukuttivat ensimmäiset käyttäjänsä, Trivial Pursuit kuului illanviettoon ja Commodore 64 -tietokone valistuneen teinin koulupöydälle.
Elintaso näkyi leluissakin. Kun 70-luvun barbiella oli lisävarusteinaan jokunen pari kenkiä ja muuan hengari vaatteille, kulutusjuhlabarbie ajeli avoautolla ja kokkasi baarikeittiössä ministereot korvillaan.
Eikä vain barbie. My little Pony -muovieläimet, ns. kammattavat ponit, menivät omaan porealtaaseen siinä missä barbietkin, ja ponivauvoillekin oli erityinen leikkikoulu välineineen.
Born in the USA
-pikkuamerikkalaiset
Born in the USA julisti vuosikymmenen huippuartisti Bruce Springsteen 1984. Yhdysvaltain ihailu ulottui maassamme tuolloin kaikkialle jo musiikillista slogania aiemmin.
Jos aiemmin oli puhuttu Suomesta pikku-Amerikkana, nyt asiaa oli vaikea kieltää niidenkään, jotka olivat aatteellisesti kaukana tähtilipun arvomaailmasta: riitti kun katsoi ajan lasten- ja nuortenkulttuuria. Lelut, tv-sarjat, musiikki - kaikki todellakin born in the USA.
Hyvä esimerkki on ruokakulttuuri: hampurilaisravintolat ilmestyivät katukuvaan ja kirkonkylän grillikioskin hampurilainen oli totaalisen out. Pikkuamerikkalaisen piti saada clubburger.
Mikro- ja muut valmisruoat valtasivat keittiöt. Seuraavalla vuosikymmenellä humahtaen tulleen lama-ajan uusavuttomat saivat ensimmäiset einespitsansa.
Kuluttaminen muuttui nopeasti ankaraksi säästökuuriksi. Merkkivaatteita paheksuttiin ja kirpputorityyli, eräänlainen huolettomuus, nousi arvoonsa. Vaihtoehto, puhuttiin sitten musiikista tai muodista, oli kärkitermi.