Historiallisten karttojen varkaudesta epäilty Melvin Nelson Perry lennätetään myöhään illalla Helsinkiin. Britannialaisen Perryn epäillään varastaneen viime helmikuussa Helsingin yliopiston kirjaston kokoelmista arvokkaita karttalehtiä.
Kirjastosta vietiin kuusi Nordenskiöldin karttakokoelmaan kuuluvaa karttalehteä. Niistä vanhimmat ovat peräisin 1400-luvulta ja ne ovat korvaamattoman arvokkaita. Karttalehdistä kaksi on jo löydetty, mutta loput neljä arvokkainta lehteä ovat edelleen kadoksissa.
Perry vangittiin poissaolevana 1. maaliskuuta ja hänestä laadittiin kansainvälinen etsintäkuulutus. Lontoon poliisi otti Perryn kiinni 12. maaliskuuta. Siitä lähtien hän on ollut takuita vastaan vapaana mutta matkustuskiellossa.
Vuonna 1956 syntynyttä Perryä epäillään törkeästä varkaudesta.