Presidentti Urho Kekkonen halusi nähdä Suomen maailmassa pikemmin lääkärin kuin tuomarin roolissa.
Ajatus pohjautui karuun realismiin: pienen valtion mahdollisuudet parantaa maailmaa ovat väistämättä rajalliset. Naapurinakin oli tyly suurvalta Neuvostoliitto.
Suomen presidentit myös Kekkosen jälkeen ovat joutuneet pohtimaan ihmisoikeuksien esillä pidon ja kauppapolitiikan suhdetta. Teema nousi meillä keskusteluun taas tällä viikolla, kun presidentti Sauli Niinistö teki valtiovierailun Kazakstaniin.
Afganistan on Keski-Aasian maa, jossa on vakavia ihmisoikeusongelmia, jossa lehdistön vapaus on heikko ja jossa ay-liikkeen toimintamahdollisuudet ovat olemattomat. Presidentti Niinistö totesi kuitenkin paikan päällä, että ihmisoikeuskysymyksissä Suomi on aivan liian pieni maa heiluttamaan opettajamaisesti karttakeppiä.
Presidentinlinnassa näyttää kääntyneen uuden isännän aikana tuuli tai vähintäänkin esiintymistyyli.
Siitä, kuinka laajasti ihmisoikeuksia sivuttiin Suomen ja Kazakstanin presidenttien keskusteluissa, ei ole tarkkaa tietoa. Toivottavasti aihe nousi esiin.
Niinistö tapasi vierailulla myös Kazakstanin ihmisoikeuskomission puheenjohtajan. Presidentinlinnan tiedotteen mukaan Niinistö keskusteli tämän kanssa Kazakstanin ihmisoikeustilanteesta ja oikeusvaltion kehittämisestä. Hyvä niin.
Vaikka talouden painoarvo Suomen ulkopolitiikassa näyttää kasvavan, ihmisoikeuksia ei saa unohtaa, eikä diktaattoreja pidä mielistellä. Aiheesta Niinistö kyseenalaistaa kuitenkin sen, onko opettajamainen tyyli paras tapa tukea ihmisoikeuksia.
Se tapa voi ajaa karille suhteet näihin maihin. Silloin ei enää ole keskustelukanavia, joiden kautta vaikuttaa.
Jos vaaditaan kovin kireää ihmisoikeuslinjaa, pitäisi saman tien vaatia Suomen ja Kiinan kauppayhteyksien lopettamista. Sitä ei kuitenkaan vaadita, vaikka johdonmukaisuuden nimessä pitäisi.
Ylimielinen, ylhäältä neuvoja antava suhtautuminen tuntuu maailmalla herättävän yhä enemmän torjuntaa.
Tuota suhtautumistahan pidetään yhtenä syynä siihen, että Suomi ei päässyt YK:n turvallisuusneuvostoon eikä Ruotsi ihmisoikeusneuvostoon.
Voi kysyä, onko Kazakstanin demokratisoitumiselle parempi vai huonompi se, että maalla on tiiviit yhteydet Suomeen. Maasta tulleita vierailijaryhmiä on Suomessa nähty viime aikoina paljon, Oulussakin. Ryhmien Suomesta kotiinsa viemien vaikutteiden ja esimerkkien voi olla olettaa ennemminkin tukevan kuin heikentävän Kazakstanin kansalaisyhteiskuntaa.
Siksi myös Oulun ja Kazakstanin pääkaupungin Astanan ystävyyssuhdetta voi perustella muutenkin kuin taloudellisilla syillä. Tuskin Kazakstanin demokratiakehitys vauhdittuu ainakaan siitä, jos se luo teknologiayhteytensä Suomen sijasta Kiinaan.
Suomen kannattaa olla ulkosuhteissaan realistinen, edistää ihmisoikeuksia mutta rakentaa aktiivisesti myös kauppasuhteita ja teollisuudelle vientimahdollisuuksia. Kukaan muu ei sitä meidän puolestamme tee.