Monissa Suomen kunnissa mietitään parhaillaan, lähteäkö hakemaan miljoonakorvauksia suomalaisilta metsäyhtiöiltä. Harkinnan taustalla on yhtiöiden pyörittämä, vuosia 1997-2004 koskenut puunostokartelli ja markkinaoikeuden siitä vuonna 2009 antama tuomio.
Stora Enso joutui maksamaan oikeuden päätöksen perusteella valtiolle 30 miljoonan ja Metsäliitto 21 miljoonan kilpailunrikkomismaksun. Raakapuukartellin kolmas osallistuja UPM vapautettiin sakoista sen annettua kartellin ilmi.
Suurimittaisen vehkeilyn surkuhupaisimpia yksityiskohtia oli se, että metsänomistajien tappioksi toimi myös niiden itsensä aikoinaan perustama ja edelleenkin ainakin organisaatiokaavion mukaan hallitsema Metsäliitto.
Nyt kysymys on siitä, että kartellivuosina yhtiöille puuta myyneet tahot haluavat korvausta saamatta jääneestä myyntitulosta. Korvauskannetta harkitsevien joukossa on jo satoja yksityisiä metsänomistajia ja julkisyhteisöjä kuten kuntia ja seurakuntia.
Metsäyhtiöiden asenne ei markkinaoikeuden päätöksen jälkeenkään ole kiistassa erityisen nöyrä. Kuten perjantain Kaleva kertoi, Stora Enson viestintäjohtaja pitää korvauskanteita perusteettomina. Metsäliiton viestintäjohtajan mukaan yhtiöt eivät edes sopineet hinnoista, vaan vaihtoivat vain hintatietoja.
Ei kielletyn tietojenvaihdon tunnusmerkistön täyttyminen varsinaista sopimista kuitenkaan vaadikaan. Markkinaoikeuden mukaan yhtiöiden päällikkötason henkilöiden tietojenvaihdossa ja keskusteluissa "on pyritty vaikuttamaan raakapuun tasaisen saatavuuden turvaamiseen ja yhtiöiden kannalta suotuisaan hintakehitykseen".
Yksi merkittävä kanne asiassa on jo jätetty. Suomen suurin metsänmyyjä Metsähallitus vaatii käräjäoikeudessa metsäjäteiltä 282 miljoonan euron korvausta. Kyseessä on niin suuri summa, että näyttöä saamatta jääneestä myyntitulosta kaivetaan esiin kustannuksia säästämättä.
Vähäisiä eivät ole yksityisten eivätkä kuntienkaan vaatimukset. Kartellin takia tappioita kärsineitä kuntia arvioidaan olevan yli kolmekymmentä ja niiden korvausvaateet yhteensä kymmenien miljoonien eurojen suuruiset.
Rivejään ovat koonneet myös yksityiset metsänmyyjät, joiden voimat suuria yhtiöitä vastaan olisivat vähäiset ilman yhteistyötä. Korvauksia hakevia myyjiä on liittynyt yhteen jo useita satoja.
Oikeusjuttujen kriittisin kohta liittyy sen näyttämiseen, kuinka suuria kärsityt tappiot ovat olleet. Jotkut markkinaoikeudenkin todistajista olivat sitä mieltä, ettei yhtiöiden yhteydenpidolla edes ollut vaikutusta hintoihin. On kuitenkin epäuskottavaa, että koolle olisi tultu vuosien ajan niitä näitä turisemaan ja viinerikahveja juomaan.
On syytä toivoa, ettei epärehellisyyttä palkita ja että oikeus asiassa toteutuu. Näiden yhteiskunnalle keskeisten periaatteiden takia olisi suotavaa, että nekin kunnat, joilla ei ole luvassa mitään jättipottia, lähtisivät korvausta hakemaan.