Nyt oli jo pakko tehdä ajatusmatka eläinaktivistin harmaaseen mieleen. Tarhasta vapautettuja pikkupetoja juoksee kohta ovista ja ikkunoista, eikä kukaan osaa kertoa miksi. Siispä pukeuduin mielessäni huppariin ja saappaisiin kuin murhamies. Käynnistin vanhan Hiacen ja suuntasin Pohjanmaalle. Koko matkan tunnustelin pihtejä taskussani. Niillä tekisin pian urotekoni. Ehkäpä tarhaiskuni saisi jopa aukeaman iltapäivälehdistä.
Oli pimeä syysilta, kun saavuin tarhaajan takamaille. Sateinen metsä tuoksui sienille, mutta en ehtinyt nauttia. Jännitti ihan liikaa. Minkkien itku kuului jo selvästi. Lopulta näin pimeän metsän läpi ensimmäiset valkoiset vangit. Ne kiertelivät häkeissään ja valittivat. Yksi minkki oli jo luovuttanut, makasi vain ja katsoi metsään tyhjin silmin. Väläytin sille taskulampun valoa. Täältä minä tulen, malta vielä pieni hetki, kuiskasin. Päästän sinut vapauteen.
Pelkkä ajatusleikki alkaa jännittää, pulssi kiihtyy. Tarhaajahan olisi voinut tulla tarkastuskierrokselle haulikon kanssa. Ehtisin takaisin metsän suojaan juuri ajoissa. Ehkä tekisinkin iskun pelkän jännityksen tähden? Ajattelen, kuinka tarhaaja katselisi minkkejä ja arvioisi jo mielessään, kuinka monta euroa saisi kustakin. Hehän luulevat omistavansa eläimet, mutta voiko toisen elämää kukaan omistaa? Suututtaa. Mitä juntteja!
Ehkä alan päästä jyvälle. Ehkä aktivistitoverit ovat oikeassa. Onko tarhaus rääkkäystä, joka pitää lopettaa keinolla millä hyvänsä?
Näinköhän he taas ajattelivat Kokkolassa? Aktivistit vapauttivat tällä viikolla Lahnakoskella 7800 minkkiä, enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Suurin osa pyydystettiin nopeasti takaisin häkkeihinsä, mutta parisensataa on vielä karkuteillä. Aktivistit tiesivät, että he voivat pilata tarhaajan kymmenvuotisen kasvatustyön. He tiesivät myös, että iskusta seuraa jättivahingot. Eläimistä kiinnostuneina heitä ei tarvitse myöskään muistuttaa siitä, minkälainen peto minkki on. He tietävät, että luodot ja saaret voivat tyhjentyä linnuista.
Aktivistit tietävät myös, että kaikille vapautetuille minkeille ei riitä ravintoa tai ne eivät osaa sitä pyytää. Ne kärsivät entistä enemmän, kituvat ja kuolevat. Voi käydä niinkin, että minkki hyppää lastenvaunuihin ja puree nukkuvaa vauvaa. He siis tietävät, ettei tarhaiskuissa sinänsä ole mitään järkeä. Tarhaus vain on saatava loppumaan.
Hetken jo luulen ymmärtäväni. Istun tätini pikkuhuoneessa Suomussalmella ja katselen tietokoneen ruutua. Suomi pyörisi varmasti ihan yhtä hienosti ilman turkistarhaustakin. Alan jo kuunnella keskustelua olohuoneesta, kun joudun palaamaan lähtöruutuun. Ihan lähellä on kuulemma isoja maatiloja, joissa on paljon lehmiä.
Ai niin, lehmät. Nehän elävät koko talven kahden kolmen neliön tilassa. Saattavat joskus ammua ja huutaa. Pitäisikö nekin vapauttaa? Entä sitten kanat? Ne taas kaakattavat ja kotkottavat pienissä häkeissään silkasta elämisen tuskasta. Pientä on minkin narina niiden rinnalla. En tiedä, miksi vapautusrintama ei ole tätä vielä älynnyt. Ehkä aktivistit alkavat pian sahata reikiä navetoiden kylkeen.
Aku Ahlholm
aku.ahlholm@kaleva.fi
Kanat taas kaakattavat ja
kotkottavat pienissä häkeissään silkasta elämisen tuskasta. Pientä on minkin narina niiden rinnalla.