Karppi sukelsi Ka­le­va­lan vesiin

Kesällä 1998 Porin Tarmon joukkue kuunteli silmät ymmyrkäisinä piirinmestaruuskisoissa puolimaileri Wilson Kirwan tarinointia.

Kesällä 1998 Porin Tarmon joukkue kuunteli silmät ymmyrkäisinä piirinmestaruuskisoissa puolimaileri Wilson Kirwan tarinointia. Kuuntelijoiden joukossa oli myös 400 metrin juoksussa vuonna 2001 Suomen mestaruuden voittanut Kirwan seurakaveri Mikko Karppi.

"Wilson oli jo silloin aikamoinen satusetä. Välillä kaveriporukassa mietittiin, että mahtaakohan mies vedättää meitä. Mutta ei sillä loppujen lopuksi niin suurta väliä ollut, kun tarinat olivat viihdyttäviä, vaikka välillä hurjiakin", Karppi nauraa.

Vajaa kymmenen vuotta myöhemmin urheilumestaruudet ovat muistoja, mutta sekä Kirwa että Karppi ovat ottaneet vakuuttavan lähdön kirjailijana.

"Elokuussa 2003 juoksin viimeisen kisani. Kirjaa aloin kirjoittaa samoihin aikoihin", Karppi kertoo.

Karppi ei jää esikoisensa perusteella Wilsonin varjoon tarinan vyöryttäjänä. Syyskuussa ilmestyneessä Väinämöisen vyössä Karppi juoksuttaa henkilöitä ja tarinaa dekkarilähdöllä ja kalevalaisella kiihdytyksellä liki 700-sivuisen matkan.

Lukijasta tuntuu, että kirjailija on tehnyt maratoniin verrattavan suorituksen.

Kirjoitusurakka vei liki neljä vuotta, sillä Pirkanmaalla poliisina työskentelevä vanhempi rikoskonstaapeli kirjoitti esikoisensa työn ja perhearjen ohessa.

"Kirjoitin kirjaa iltaisin kello 20.30 jälkeen, kun lapset olivat menneet nukkumaan. Kirjoittaminen sujui yllättävän vaivattomasti. Tosin en vieläkään tykkää itse kirjoitusprosessista - luominen on paljon mukavampaa. Kirjoittaminen on niin hirvittävän hidasta. Välillä meinaa pakahtua, kun työ etenee niin hitaasti ja itse tietää, mitä tarinan lopussa tapahtuu."



Kalevala inspiroi


Karpin kirjassa lyövät kättä dekkari ja fantasia, poliisiromaani ja Kalevala.

"Mietin, että tällainen yhdistelmä voisi olla tuore vaihtoehto. Tiesin toisaalta että se on myös riski, sillä näiden kahden lajityypin fanit eivät kohtaa toisiaan missään vaiheessa. Vaikuttaa siltä, että riskin otto on kannattanut", paljon positiivista palautetta kirjastaan saanut Karppi aprikoi.

Karppi on saanut siis dekkarin ystävät lukemaan fantasiaa ja päinvastoin. Kirjailijan yhtenä päämääränä on ollut myös suomalaisten innostaminen kansalliseepoksen lukuun.

"Suomessahan puhutaan paljon enemmän muinaisista inkoista ja egyptiläisistä ja sun muista. Siitä ei ole kauheasti puhuttu, kuinka kalevalainen kulttuuri on ollut melkoinen korkeakulttuuri."

Karppia innosti kirjoittamaan sekä Kalevala että kansalliseeposta taustoittava Timo Heikkilän Kalevalan metafysiikka ja fysiikka -kirja (Like 1999).

"Siinä kirjassa oli mielenkiintoisia ajatuksia siitä, millainen tämä kalevalainen kulttuuri on loppujen lopuksi ollut. Lähdin Kalevalaa lukemaan poliisin epäilevin silmin. Sillä ajatuksella, että siellä on taustalla kaikenlaisia salaliittoajatuksia enemmän kuin mitä tekstissä lukee. Yritin laittaa niitä myös kirjaani, että ihmiset kiinnostuisivat Kalevalasta."



Jatkoa seuraa


29-vuotias Karppi on viimeiset viikot kulkenut poliisin alipäällystökurssilla, mutta samalla myös aloittanut uuden romaanin kirjoittamisen.

"Kustantajalta tuli sellaista palautetta, että seuraava teos voisi olla jo vuoden päästä valmis. Mutta ei oman työn ohessa ja perheellisenä 500-600:aa sivua kevääseen mennessä kirjoiteta - apurahahakemukset ovat vetämässä."

Mutta jos kaikki käy hyvin, niin ennemmin tai myöhemmin Karpin sankaripoliisi Juha Hannukainen seikkailee jossain oudoissa ympyröissä.

"Seuraavassa kirjassa ei ole tällä tietoa sellaista fantasia-aspektia kuin Väinämöisen vyössä. Kirja jatkuu kronologisesti siitä, mihin ensimmäinen teos päättyi. Ja luvassa on periaatteessa dekkari, mutta sisältää yliluonnollisia elementtejä", lupaa kirjailija Mikko Karppi.