Kärp­pä­kon­ka­rei­den kak­kos­ket­jul­la viiden te­ho­pis­teen il­ta­puh­de – HPK sai kylmää vettä nis­kaan­sa Rak­si­lan put­ki­ri­kos­ta johtuen tällä kertaa myös kir­jai­mel­li­ses­ti

Kärpät kasvatti keskiviikon HPK-voitollaan sarjajohtonsa jo yhdeksään pisteeseen.

Kärppien kolmannen maalin viimeistellyt Janne Pesonen oli liukkaalla pelipäällä ketjukavereidensa Juhamatti Aaltosen ja Jussi Jokisen kanssa.
Kärppien kolmannen maalin viimeistellyt Janne Pesonen oli liukkaalla pelipäällä ketjukavereidensa Juhamatti Aaltosen ja Jussi Jokisen kanssa.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

Kärpät kasvatti keskiviikon HPK-voitollaan sarjajohtonsa jo yhdeksään pisteeseen. Kakkospaikalla majaileva Tappara on pelannut kaiken lisäksi yhden pelin oululaisia enemmän. Kärppien kaula riittänee runkosarjan voittoon tälläkin kaudella.

– Ei runkosarjan voitto merkitse vielä mitään, sen verran minulla näitä on jo takana, keskiviikkona jälleen maalinteossa onnistunut Janne Pesonen muistutti.

Kärppien kauden viides voitto hämäläisistä kirjattiin lopulta maalein 4–1. Isännät ratkaisivat pelin Raksilassa toisen erän alussa reilun neljän tehominuuttinsa aikana. Maalinteossa onnistui ensin Julius Junttila, sitten Michal Kristof ja lopuksi Pesonen.

HPK sai Kärpiltä viidennen kerran tällä kaudella kylmää vettä niskaansa. Tällä kertaa myös aivan kirjaimellisesti, sillä Raksilan suihkuhanoista ei lämmintä vettä tullut keskiviikon putkirikosta johtuen.

– Toinen erä paljasti meidät. En ollut valmistanut joukkuetta tarpeeksi hyvin, vastuun tappiosta omalle kontolleen ottanut HPK-luotsi Antti Pennanen sanaili pelin jälkeen.

– HPK kävi opettamassa meille viimeksi niin tylysti kurinalaisuutta, että olimme nyt valmiita pelaamaan, kärppäluotsi Mikko Manner puolestaan sanoi viitaten muutaman viikon takaiseen kotitappioon HPK:ta vastaan.

Toisen erän tehominuutit ratkaisivat

Keskiviikon liigakamppailu Oulussa oli vauhdikas alusta loppuun. Kärpät puolusti toisen erän tehohetkensä jälkeen johtoaan mallikkaasti, eikä HPK saanut täysin uskottavaa loppukiriä oikein missään vaiheessa aikaan, vaikka vieraat terhakkaasti pelasivatkin läpi illan.

(Shaun) Heshkan ja (Jakub) Krejcikin poissaolo on syönyt meidän avauspelaamistamme, mutta toisaalta viisikkopelimme on sen kautta tiivistynyt. Jos tänäänkin olisimme lähteneet liikaa karvaamaan, niin HPK olisi syötellyt meidät pihalle, Manner perusteli riskitöntä puolustustaktiikkavalintaa.

– Tehokas jakso toisen erän ensimmäisellä puoliskolla oli parasta kärppää tänään, Manner jatkoi.

Kärppien maalilla slovakkivahti Patrik Rybar pelasi jälleen mallikkaasti päästäen vain yhden maalin. Torjuntoja Rybarille kertyi 26.

Konkareiden kakkosketju löysi yhteisen sävelen

Kärppiä koko kauden kannatellut ykkösketju jäi kautta linjan kiikaritehoille keskiviikkona. Sen sijaan kakkos- ja kolmosketjujen hyökkääjät tekivät kaksi maalia per ketju.

– Meillä on nyt mahdollisuus hyvään sekoitukseen. Tarvitsemme nuorten pelaajiemme dynaamisuutta ja toisaalta konkareiden tiiviitä viisikoita sekä tuollaista maalineduspelaamisen terävyyttä, Manner maalaili.

Uusitussa konkareiden kakkosketjussa Jussi Jokinen vietti kolmen tehopisteen iltaa Juhamatti Aaltosen ja Pesosen tehtyä maalin mieheen. Kaverikolmikon yhteispeli kävi sen verran hyvin, että jatkoa on varmasti luvassa.

– Ajattelemme kaikki kolme pelistä samalla tavalla. Se helpottaa, mutta pystymme varmasti parantamaan vielä entisestään, Pesonen sanoi

Pesosen mukaan ketjussa ei ole ennalta jaettuja rooleja.

– Ei ole tykkimiestä tai tulenjohtajaa, kaikkien vahvuudet pyritään saamaan esiin, Pesonen päätti.

Katso kuvagalleria ottelusta: https://www.kaleva.fi/uutiset/galleriat/karpat-otti-viidennen-perakkaisen-voittonsa-kukistamalla-hpkn-raksilassa-maalein-41/11491/