Kätensä maanantaina loukannut Miska Humaloja ei ole pelikuntoinen, kun Kärpät ja Ässät kohtaavat keskiviikkona Liigan puolivälierien viidennessä ottelussa.
Humalojan käsi kuvattiin tiistaina. Tulosten perusteella hänen tilannettaan seurataan päivä kerrallaan.
– Hän ei ole pelikuntoinen keskiviikkona, mutta hänen kautensa ei ole ohi, Kärppien urheilutoimenjohtaja Harri Aho sanoo.
Humalojan loukkaannuttua nelosketjun keskellä pelasi maanantaina kahden erän ajan Jasse Ikonen.
– Meillä on siihen pari vaihtoehtoa. Katsotaan, kuka pelaa, päävalmentaja Mikko Manner kertoo.
Manner ei halunnut spekuloida nimillä, mutta kokoonpanon ulkopuolelle pudonnut Jyri Junnila on pelannut kauden aikana muutamia otteluita keskushyökkääjänä. Todennäköisesti Manner tekee valinnan heidän kahden välillä.
Kärpät johtaa puolivälieräsarjaa otteluvoitoin 3–1. Välieräpaikka on ensimmäisen kerran katkolla oululaisille keskiviikkona Raksilassa.
– Pyrimme saamaan tilanteesta energiaa ja itseluottamusta parantaa omaa suoritusta. On oleellista keskittyä suoritukseen, ei tulokseen, Manner korostaa.