Kuopiolaisen vanhemman konstaapelin Marko Kilven esikoisromaani Jäätyneitä ruusuja (Nemo) oli vuoden 2007 paras kotimainen dekkari ja sai ansaitusti Vuoden johtolanka -palkinnon. Esikoisen jälkeen entistä mainosmiestä ja nykyistä poliisi-kirjailijaa on pyöritetty ainakin TV2:n Inhimillisessä tekijässä ja Radio Suomessa nyky-yhteiskunnan pahan olon asiantuntijana. Siinä ohessa Kilpi on vaihtanut kustantajaa ja kirjoittanut toisen Olli Repo -poliisiromaaninsa Kadotetut.
Historiakatsauksen jälkeen hyvät uutiset: Kadotetut jatkaa esikoisen linjalla hyvin kirjoitettuna, maukkaita juonenkäänteitä sisältävänä jännärinä. Mutta mutta, valitettavasti tämä ei ole riittänyt.
Kilvellä on jäänyt kirjailijanakin nykymenon arvostelijan rooli päälle. Kadotettujen teksti on paikoin kuin suoraan jostain kansanradiosta, yleisönosastokirjoituksesta, populistipoliitikon tai Hannu Karpon suusta.
"Poliisivankilan ovi aukeaa ja Olli ja Päivi tuovat päihtynyttä putkaan. Viinan hinnanalennus on tehnyt tähänkin asiakkaaseen syvällisen vaikutuksen."
Kustannustoimittaja olisi voinut huoletta karsia tällaiset kliseet kirjasta, lukija olisi kiittänyt.
Kadotettujen ongelma on siis se, ettei Kilpi anna lukijalle tilaa omille tulkinnoille, vaan tarjoaa valmiita väittämiä lukuisiin aikamme kipupisteisiin.
Nuorten välinpitämättömyys, pahoinvointi, viha ja suoranainen tuho ovat kirjan keskiössä. Teemat kiertyvät romaanissa esiintyvien teinien ja nuorten aikuisten ympärille.
Ensinnäkin on niin sanotussa hyvässä perheessä kasvanut, vain omasta urastaan kiinnostuneiden vanhempien unohtama Tomi.
Tomi ajautuu aivan väärään kaveriseuraan, internetin keskustelupalstoille ja jopa potentiaaliseksi tuhotyöntekijäksi.
Sitten Kadotetuista löytyy turhanpäiväinen BB-tähti Sami, joka elää julkisuudesta ja jonka mystinen katoaminen sähköistää sekä poliisilaitoksen että median.
Kirja tarjoaa myös Routala-nimisen vartijan, joka elää lainarahan turvin makeaa elämää tyyliin: kaikki mulle ja heti. Routala myös halveksii lööppeihin nousseita kertakäyttöjulkkiksia.
Toki kirjan pääosassa on edelleenkin vanhempi konstaapeli Olli Repo, jolla on lähes horjumaton järjestysvallan edustajan pelisilmä ja moraali.
Revon kollegoista löytyy myös vähemmän onnistuneita tapauksia, mutta onneksi jokaista mustaa lammasta kohtaan löytyy lauma hyviä poliiseja.
Marko Kilpi osaa kirjoittaa erittäin sujuvaa tekstiä. Lukija uppoutuu tekstiin eikä ajatus lähde matkan varrella harhailemaan omille teilleen.
Kilpi yllättää myös useilla reippailla juonen käänteillä, mikä on hyvän dekkaristin merkki. Mutta kaikki nämä suorat BB-, Jokela- ja Kauhajoki-viittaukset aiheuttavat näppylöitä ja vastareaktioita. Vähemmällä saarnaamisella, sormen osoittelulla ja pahan olon syiden analyysillä Kadotetut olisi noussut kevyesti parhaaseen A-ryhmään.
Nyt tätä tunnustusta ei voi kirjalle antaa, sillä niin pahasti Kilven opettajamainen asenne tökkii vastaan.
Esikoisessa esiintyneet kotimaisen poliisiromaanin kliseet antoi vielä anteeksi, mutta enää niitä ei sulata.
Jännitysromaani on jännitysromaani, fiktiota ja puhdasta todellisuuspakoa. Sanomakaan ei haittaa, mutta se maistuu parhaiten rivien väliin piilotettuna -- ei suoraan päähän pamputettuna.