Kär­pil­le täydet kolme pis­tet­tä – Sport kaatui Pul­ju­jär­ven ja Kob­li­ze­kin maa­leil­la

Kärpät nappasi täydet kolme pistettä Raksilassa kaatamalla sarjajumbo Vaasan Sportin.

Kärpät voitti Sportin Raksilassa lukemin 2-1.
Kärpät voitti Sportin Raksilassa lukemin 2-1.
Kuva: Jarmo Kontiainen

Kärpät otti nihkeän 2-1-voiton sarjajumbo Vaasan Sportista Raksilassa. Kärppien maaleista vastasivat Jesse Puljujärvi ja Radek Koblizek. 

1.erä

Ottelu on alkanut. 

Kärpät on ollut alussa odotetun vahva ja peli on pyörinyt vaasalaisten puolustuspäässä, mutta toistaiseksi vielä tehottomasti. 

Kärpät joutui avauserän ensimmäisen neljänneksen jälkeen alivoimalle, kun Juhamatti Aaltonen otti pikkukakkosen estämisestä. Kärpät kuitenkin selvitti alivoiman ilman takaiskua. 

Erän puolivälissä oli melkein Kärppien vuoro pelata ylivoimaa, mutta pienen torkikokouksen jälkeen jäähyboksin ovi suljettiin ja peli jatkui tasaviisikoin. 

Erän puolivälin jälkeen Kärpät joutui jälleen alivoimalle Julius Junttilan otettua tällä kertaa jäähyn. Kärpät selvitti toisenkin alivoiman, vaikka Sport sai luotua muutamia hyviä paikkoja.

Kärpät oli avauserässä pelillisesti edellä, mutta isännät olivat tehottomia. Yksi erän parhaista maalipaikoista tuli Juho Lammikolle ja Jesse Puljujärvelle aivan viimeisillä minuuteilla, kun ykkösketjun kaksikko pääsi ylivoimahyökkäykseen. Maalia ei kuitenkaan nähty vaasalaisten syötönkatkosta johtuen.

Ensimmäiselle erätauolle poistuttiin maalittomassa tasatilanteessa.  

2.erä

Ottelun toinen erä on alkanut. 

– Hommia pitää tehdä paljon enemmän, Juhamatti Aaltonen vaati erätaukohaastattelussa.

Ottelun toista erää on pelattu jo neljännes. Meno kaukalossa on kaikinpuolin sekavaa. Kärpätkään ei saa peliään rullaamaan oikein millään, eikä pitkiä hyökkäyspään pyörityksiä juuri nähdä, vaikka Kärpät peliä hallitseekin. Ykkösluokan maalipaikkoja on ollut myös vähän. Etenkin kotijoukkueella on paljon parannettavaa. 

Erän puolivälissä Kärpät pääsi hakemaan johtomaalia ylivoimalla, kun Sportin Aleksi Ainali komennettiin jäähyaitioon. Kärpät ei kuitenkaan saanut ottelun avausmaalia aikaan. 

Jesse Paukku oli lähellä viedä vieraat johtoon, mutta Patrik Rybar onnistui peittämään molemmat lähietäisyydeltä tulleet yritykset. 

Toisen erän lopulla Kärpät siirtyi johtoon Jesse Puljujärven maalilla. Puljujärvi polkaisi laidasta puolittain läpi ja nosti kiekon aivan yläkulmaan. 

Sport oli tasoittaa pelin aivan erän viimeisellä sekunnilla, mutta puolustus siivosi Rybarin läpi valuneen irtokiekon. 

Näin päätöserään lähdetään Kärppien maalin johdossa. 

3.erä

Ottelun päätöserä on alkanut. 

– Pyritään voittamaan kaksinkamppailuja ja saamaan pitkiä hyökkäyksiä, Puljujärvi linjasi päätöserän askelmerkkejä. 

Sport tasoitti pelin heti ensimmäisellä minuutilla, kun kiekko lirui Rybarin ohi Filip Riskan mailasta. 

Puljujärvi oli viedä Kärpät jälleen johtoon muutamaa minuuttia myöhemmin, mutta läpiajoon polkenutta Puljujärveä rikottiin. Puljujärvi pääsi yrittämään osumaa rangaistuslaukauksesta, mutta laukaus jäi hieman vaisuksi. 

Ennen erän puoliväliä Kärpät siirtyi kuitenkin vahvan jakson päätteeksi johtoon Radek Koblizekin maalilla. Tshekkihyökkääjä oli paluukiekossa ensimmäisenä paikalla ja Koblizekilla oli helppo työ viedä kotijoukkue johtoon. Syöttöpisteet maaliin Julius Junttilalle ja Mikko Niemelälle. 

Heti erän puolivälin jälkeen Sport pääsi ylivoimalle Miska Humalojan saatua kahden minuutin jäähyn. Kärpät kuitenkin selvitti illan kolmannen alivoimansa. 

Viisi minuuttia ennen päätöserän loppua Sport sai loistavan maalipaikan, mutta Rybar otti todellisen gamesaverin tärkeään paikkaan. 

Sport otti aikalisän vajaat kolme minuuttia ennen loppua ja lähti hakemaan tasoitusta ilman maalivahtia. Sportin takaa-ajo tyssäsi kuitenkin pari minuuttia ennen loppusummeria hankittuun pikkukakkoseen. 

Näin Kärpät nappasi nihkeän voiton sarjajumbosta maalein 2-1.