Oulu Kärpät otti avausvoiton Jokereista 3-2 (1-0, 1-2, 1-0) jääkiekon SM-liigan ensimmäisessä loppuottelussa. Mestaruuteen tarvitaan kolme voittoa. Seuraavan kerran joukkueet kohtaavat tiistaina Helsingissä.
Kärppien voittomaalin kolmannen erän loppupuoliskolla teki Janne Pesonen riistettyään ensin keskialueella kiekon Jokerien puolustukselta ja päästyään paikkaan laukoi kiekon yläkulmaan.
- Päätin ampua takakulmaan, ja sinne se myös meni vaikka siellä oli vain kiekon mentävä aukko, uransa ensimmäinen finaalimaalinsa laukonut Pesonen totesi.
Kärpät aloitti ottelun vahvalla painostuksella. Kiekko oli pääasiassa Jokerien puolustusalueella ensimmäiset kymmenen minuuttia.
Hannes Hyvönen onnistui tekemään komean hyökkäyksen päätteeksi 1-0-maalin ykkösketjun päästyä keskialueelta ylivoimahyökkäykseen. Pyörälä kuljetti laidalta, antoi keskelle Jari Viuhkolalle, joka edelleen ohjasi kiekon Hyvöselle.
Jokerit pääsi erän loppupuolella yrittämään kaksi kertaa ylivoimalla, mutta kotijoukkueen alivoimapeli oli toimivaa ja kiekko purettiin keskialueelle. Erän hallinnasta kertoo hyvin sekin, kun Kärppien maalissa Tuomas Tarkki teki ensimmäisen torjuntansa vasta reilun seitsemän minuutin pelin jälkeen. Koko erässä hänelle kirjattiin vain viisi torjuntaa, kun toisessa päässä Juuso Riksman joutui torjumaan 16 kertaa.
Jokerit piristyi
toisessa erässä
Toisen erän alkuun puolestaan Jokerit sai vauhdin päälle, kun se pääsi pelaamaan ylivoimalla minuutin ja 17 sekuntia. Hyvä vauhti riitti myös tasoitusmaaliin, kun Martti Järventie laukoi kiekon maaliin. Syöttäjinä kunnostautuivat Clarke Wilm ja Tony Virta.
Erän puolivälissä Jokerit sai kaksi jäähyä, kun Järventie ja Mikko Kuparinen joutuivat istumaan reilun kahden minuutin välein. Kärpät käytti saamansa mahdollisuuden viidellä neljää vastaan, kun Pyörälä pääsi laukomaan kiekon sisään Riksmanin patjojen välistä. Maalin syöttäjänä oli jälleen Viuhkola ja toiseksi kirjattiin Jukka-Pekka Laamanen.
Jokerit tuli tasoihin vielä kaksi sekuntia ennen erän päättymistä, kun Arto Kuki pääsi laukomaan Samuli Jalkasen kulmasta syöttämän kiekon vasempaan yläkulmaan.
- Joukkue osoitti vahvaa henkistä kuntoa nousemalla sen takaiskumaalin jälkeen. Kaikkiaan meiltä hyvää pelaamista. Olimme fyysisesti hyvässä vireessä ja liikkeessä edellä vastustajaa, Kärppien valmentaja Kari Jalonen vahvisti.
- Ainoa takaisku meille oli se, kun Josef Boumedienne joutui alaraajavamman takia jättämään pelin kesken ensimmäisen erän jälkeen, Jalonen lisäsi.
Jokerien päävalmentaja Doug Shedden oli pettynyt omiensa peliesitykseen.
- Nelosketju (Samuli Jalkanen-Arto Kuki-Arto Koivisto) oli meidän paras, ja silloin ei yleensä voiteta mitään, hän totesi tyynesti.
- Niin sanotut parhaat eivät meiltä tässä pelissä onnistuneet, ja heidän pitääkin parantaa jatkossa, mikäli aiomme saada jotain aikaan, Shedden lisäsi.