Tappara pääsi jo kuudennella ja HIFK kolmannella kaudella peräkkäin jääkiekon Liigan välieriin. Tappara kohtaa välierissä TPS:n ja HIFK Kärpät.
Kärpät selvitti tiensä välieriin jo keskiviikkona, kun se kukisti Ässät otteluvoitoin 4–1.
Torstaina selvisivät loput kolme välieräjoukkuetta.
HIFK kukisti kuudennessa puolivälieräottelussa JYPin 2-1 ja vei ottelusarjan voitoin 4-2. HIFK siirtyi kotiottelussaan johtoon Teemu Tallbergin alivoimamaalilla, mutta jyväskyläläisvieraat nousivat erikoistilanteen aikana vielä tasoihin. Puolustaja Mikko Mäenpää laukoi tolppaan, ja kiekko meni lopulta maaliin.
Toisessa erässä HIFK pääsi pelaamaan kahden miehen ylivoimaa, kun JYPin Miha Verlic otti kaksiminuuttisen ja heti perään Juha-Pekka Hytönen sai 2+2 minuutin jäähyn, kun hän osui korkealla mailalla HIFK:n Erik Thorellin kasvoihin.
Ylivoiman aikana HIFK:n Juha-Pekka Haataja iski helsinkiläisille johtomaalin, joka jäi ottelun voitto-osumaksi. HIFK:n maalilla Kevin Lankinen torjui 35 kertaa.
Kuusela saavutti tasalukuja ja välieräpaikan
Tappara menetti ensimmäisen katkonpaikan keskiviikkona kotikaukalossaan ja lähti Kuopioon vierasvoitto mielessään. Tappara voitti lopulta 4-3, kun tehomiehinä häärivät pistein 1+1 Tomas Zaborsky ja Kristian Kuusela.
Tamperelaisten salama-alku poiki kaksi maalia, kun Teemu Nurmi ja Kuusela veivät Tapparan karkumatkalle ottelun kolmannella peliminuutilla.
KalPan tehopuolustaja Mathew Maione kavensi, mutta Zaborsky palautti Tapparan kahden maalin johtoon. Toisessa erässä Niko Ojamäki viimeisteli Tapparalle neljännen maalin. Maione teki kuopiolaisille vielä toisen kavennusosuman, ja Eetu Luostarinen nosti KalPan maalin päähän.
Tapparan Kuuselan maali oli hänelle 40. Liigan pudotuspeleissä, ja hän jakaa kaikkien aikojen tilaston kärkipaikan Petri Variksen kanssa. Samalla Kuuselan pudotuspelien pistesaldo kasvoi 100 pisteeseen, ja hän on tilastossa toisena Kari Jalosen (115) jälkeen.
TPS taivutti SaiPan jatkoerässä
TPS hukkasi kaksi katkonpaikkaa SaiPaa vastaan ja oli hukata kolmannenkin. Kuudennessa puolivälieräottelussa Patrik Virta vei turkulaiset 1-0-johtoon reilut neljä minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä, mutta SaiPan Ahti Oksanen tasoitti viimeisellä minuutilla.
Ensimmäisessä jatkoerässä Jasper Lindsten teki TPS:lle 2-1-voittomaalin ja varmisti turkulaisten ensimmäisen välieräpaikan mestaruusvuoden 2010 jälkeen. TPS voitti puolivälieräsarjan voitoin 4-2.