Kärpät päätti 2010-lu­vun voit­toon – KalPa kaatui Junt­ti­lan ja Kob­li­ze­kin maa­leil­la

Kärpät kaatoi KalPan vuosikymmenen viimeisessä pelissä maalein 3-1. Julius Junttilalla oli maanantaina kahden maalin iltapuhde.

Kärpät kaatoi KalPan Raksilassa vuosikymmenen viimeisessä pelissä maalein 3-1. Oululaisten kahdesta ensimmäisestä maalista vastasi Julius Junttila. Viimeisen viimeisteli Radek Koblizek. 

1.erä

Ottelu on alkanut. 

Kärpät aloitti ottelun vahvasti. Heti ensimmäisen minuutin aikana isännillä on ollut parikin paikkaa avata maalitili ottelussa. 

Kotijoukkueen paine kuitenkin katkesi reilun parin minuutin pelin jälkeen Jussi Jokisen huitomisjäähyyn. Tilastojen valossa Liigan heikoimman ylivoiman ja parhaan alivoiman kohtaamisesta ei kovin paljon kerrottavaa jäänyt. KalPa sai pari paikkaa, mutta Kärpät sai alivoimalla ylivoimahyökkäyksen, kun Jari Sailio ja Miska Humaloja karkasivat hyökkäykseen. Maali ei ollut kaukana. 

Kärpillä on ollut paikkansa melko tasapaksussa avauserässä. Etenkin ykkösketjun Jesse Puljujärvi olisi voinut viimeistellä jo paikoistaan maalinkin, mutta toistaiseksi ei ole uponnut. 

Erän lähestyessä viimeistä neljännestä Kärpät pääsi ylivoimalle Balazs Sebokin otettua estämisjäähyn. Kummankaan ylivoimakentällisen peli ei ollut kuitenkaan kovin kummoista ja KalPa selvisi erikoistilanteesta kuin koira veräjästä. 

Balázs Sebok jäähy 2 minuuttia.
Video: Telia

Tunteet kuohahtivat Raksilassa erän lopulla. Ensin Jesse Puljujärvi taklasi keskialueella keltapaitaa, jonka jälkeen KalPan Jussi Timonen lähti kouluttamaan Puljujärveä. Ketjukaveri Juho Lammikko puolestaan ryntäsi puolustamaan Puljujärveä ja lopputuloksena molemmista joukkueista pelaaja jäähylle. 

Avauserä on Raksilassa pelattu. Kärpät sai erässä parhaimmat maalipaikat, mutta viimeistelytehokkuudessa oululaisilla on parantamisen varaan. Luvattoman usein vedot tulivat suoraan KalPan maalivahdin Eero Kilpeläisen logoon. 

2.erä

Toinen erä on alkanut. 

Kärpät on ollut erän alussa aktiivisempi osapuoli ja peli on pyörinyt kuopiolaisten puolustuspäässä. Tuomarilinja on ollut erän alussa vähintäänkin salliva, sillä sen verran railakasta mailankäyttöä kaukalossa on nähty. 

KalPa sai ensimmäisen pidemmän hyökkäyksensä vasta erän puolivälin lähettyvillä. Kärppien Radek Koblizek pääsi sen päätteeksi kuitenkin puolittaiseen läpiajoon, mutta KalPa-puolustaja vei kuitenkin väännössä voiton. 

Kärpät hallitsee peliä, mutta hallinta on osittain näennäistä. Isäntien pelaajia leimaa ihmeellinen väkinäisyys, eikä alkukauden säihkeestä ole paljon merkkejä. 

Kärpät pääsi ylivoimalle Sebokin illan toisen jäähyn seurauksena. Ylivoima oli kuitenkin heikkoa, eikä avausmaalia nähty. Jäähyltä päässyt Sebok pääsi sen sijaan karkaamaan Kärpiltä pahantekoon, mutta Shaun Heshka ehti hätiin kreivin aikaan. 

Kärpät pääsi heti perään uudelleen ylivoimalle, kun Janne Keränen otti koukkaamisjäähyn. Isäntien illan neljäs ylivoimakaan ei tuonut tulosta. 

Kärppien nelosketju sai luotua loistavan paineen vieraiden päätyyn. Niin Jesse Koskenkorvalla kuin Otto Karvisellakin oli loistavat tilaisuudet viedä kotijoukkue johtoon, mutta Kilpeläinen onnistui torjumaan KalPa-maalilla kaikki yritykset. 

Maalit ovat Raksilassa todella tiukassa, sillä kahden erän jälkeen tulostaululla komeilee edelleen alkutilanne 0-0. Erän lopulla etenkin Kärpillä oli tekemisen meininki ja maali roikkui klassisesti ilmassa, mutta osumaa ei kuitenkaan nähty. Ratkaisut jäivät päätöserään. 

3.erä

Ottelun päätöserä on alkanut. 

Kärpät pääsi heti erän alussa viidettä kertaa ylivoimalle illan aikana. Joko vihdoin nähdää ylivoimamaali? 

Humaloja otti kipeää heti erän alussa. Kärppähyökkääjä kipristelee vaihtopenkin päässä Kärppien lääkärin tutkiessa hyökkääjän tilannetta. Humaloja vaikuttaa olevan kunnossa. Lääkäri antoi buranan ja taputuksen selkään. 

Kärpät sai ylivoimahyökkäyksen. Julius Junttila viimeisteli buranan hetkeä aiemmin saaneen Humaloja ja Radek Koblizekin syötöistä ottelun avausmaalin. 

Koblizekilla oli hyvä paikka lisätä kotijoukkueen johtoa, mutta tshekkihyökkääjä ei onnistunut. KalPa on ollut Kärppien johtomaalin jälkeen piirun verran aktiivisempi ja jahtaa tasoitusta tosissaan. 

Kärppien Topi Niemelä ja Juho Lammikko törmäilivät Rybarin maalin edessä ja hetken päästä kiekko näytti käyvän jo kärppämaalin raudoissa. Kotijoukkue säästyi kuitenkin takaiskulta. 

Peliaikaa on jäljellä enää reilut pari minuuttia. KalPa otti aikalisän ja Kilpeläisen pois maaliltaan. 

Kärpät maalaa Kalpan tyhjään maaliin.
Video: Telia

Kärpät löi samalla viisikolla useamman pitkän ennen kuin Koblizek pelasi kiekon ulos puolustualueelta ja löysi keskialueelle kiitäneen Junttilan, jolla oli helppo työ viimeistellä Kärppien toinen maali. 

KalPa onnistui vielä kaventamaan viimeisellä minuutilla, mutta Kärpät iski vielä tyhjiin tutun kaksikon Koblizek-Junttila sekä Michal Kristofin toimesta. Tällä kertaa maalin teki tshekkihyökkääjä Junttilan toimiessa syöttäjänä. 

Voitto kirjattiin lopulta Kärpille maalein 3-1.