Teatterissa ohjaaja ohjaa ja lavastaja lavastaa. Niinhän sitä luulisi. "Lavastus on aina ohjauksellinen ratkaisu, osa ohjausta, osa tulkinnan sisältöä", korostaa Reija Hirvikoski. Oulussa vieraileva lavastaja teki kaksi vuotta sitten väitöskirjan lavastajan roolista ja asemasta.
"Lavastaja ei toteuta ohjaajan visuaalista näkemystä vaan lavastus syntyy ohjaajan ja lavastajan välisessä yhteistyössä."
Elokuussa saa Oulun kaupunginteatterissa ensi-iltansa Reija Hirvikosken lavastama ja Anna-Maria Klintrupin ohjaama Suomen hevonen. Hirvikoski kertoo, kuinka työpari lähestyi Sirkku Peltolan postniskavuorelaista syväkomediaa.
Ei kyökkirealismia
"Peltolan näytelmä on kirjoitettu vahvasti maalaistalon keittiöön. Siksi päätin heti, ettei lavastus ole kyökkirealismia. En halunnut missään tapauksessa ruveta rakentamaan seiniä ja valitsemaan tapetteja", Hirvikoski täräyttää.
Ensimmäisenä hän sanoo ajatelleensa katsojan ja näyttämön suhdetta.
"Teksti on niin näyttelijöiden näytelmä. Siinä on kaikilla isot roolit. Tuli sellainen ajatus, että katsojan pitää olla näyttelijää lähellä, päästä nauttimaan näyttelemisestä."
Siksi pieni näyttämö on laitettu puoliksi ja EU-ajan maanviljelijäkyökki on keskellä. Ensimmäisen rivin katsojien jalat ovat konkreettisesti keittiön lattialla.
"Se on tärkeää, että lavastus lataa näytelmään. Että tila olisi niin mielenkiintoinen, että se imisi katsojan näytelmän tunnelmaan. Että ihminen virittyy ja yllättyy: Ahaa, hauskaa että tämä on tehty näin!"
Teatterikäsitelty hella
"Maaseututupien sisältö ei välttämättä ole Ikea-designia", Hirvikoski huomauttaa. "Toki siellä on jotain uuttakin, mutta perusta on vanhaa."
"Nythän Suomen maaseutu on siistiytynyt, mutta klisee on pihalle unohtuneet tavarat. Ja jos jotain on unohtunut, niin sitä on yleensä monta."
Tällaisista kuvista, mielikuvista ja tunnelmista Hirvikoski kertoo lähteneensä työstämään lavastusratkaisua.
"Maalaisromantiikkaan kuuluu vielä, miten auringonvalo siilautuu hataran heinäladon seinien välistä."
Lisäksi lavastaja keskustelee ohjaajan kanssa, mitkä ovat toiminnan kannalta välttämättömät esineet.
"Näytelmässä ihan selkeästi paistetaan lihapullia ja heitetään Tiimarin huonot lukulasit puuhellaan. Mietittiin, otetaanko sähköhella vai puuhella. Minusta puuhella kuului asiaan. Sitten tarvitaan tietysti istumia, pöytä ja Äiten valtakunta.
"Yksi esine, joka ei ole tekstissä, mutta joka oli tärkeä, on keittiön lamppu ja siitä roikkuva kärpäspaperi täynnä kärpäsiä."
Tunneahdas talo
Teatterin pieni näyttämö oli Hirvikoskelle haastava ahdas tila.
"Se oli kiinnostavaa, koska näytelmän perheessä pitää oikeasti olla tunneahdasta. Siellä on omituinen tilanne, kun isännän uusi tyttöystäväkin (Tuula Väänänen) käy asustamassa talossa melkein päivittäin."
Maanviljelijäpariskunta Lassi (Pentti Korhonen) ja Aili (Jaana Kahra) ovat eronneet. Heidän lisäkseen samassa huushollissa asustavat 13-vuotias tytär Jaana (Outi Kavén), 28-vuotias poika Kai (Janne Raudaskoski) ja Äite (Anneli Juustinen).
"Talon perusta on sangen hatara. Siksi lattia ja seinäkkeet on rakennettu puisista vaihtolavoista. Kuluneista pinnoista tuli karhea estetiikka ja eletyn elämän maku. Vaikka Peltolan näytelmä on komedia, siinä on joku traagisuus, runollisuus ja totuus mukana."
Esityksen nostalgia ei Hirvikosken mukaan ole mitään hienoa tai tavoiteltavaa.
"Pellot on paketissa ja ihmisten kädet sidottu EU:n kautta. Ruoka kiertää ympäri maailmaa eri näköisissä rahdeissa. Ihmiset eivät kykene ratkaisemaan elämäänsä. Näytelmässä on repliikki, että kyllä tämä saataisiin toimimaan, kun keksittäis joku bisnesidea."
Hirvikoski tahtoisi kehittää suomalaista teatteria visuaalisempaan suuntaan. Sisällön ja visuaalisuuden pitäisi kohdata.
"Teatterihan on leikkiä. Katsoja ostaa ihan mitä vaan, kun säännöt luodaan. Penään rohkeutta luoda uusia leikkisääntöjä."
Seuraavaksi Reija Hirvikoski lavastaa Oulussa Elektran. Ohjaaja on Kaisa Korhonen.
Suomen hevosen ensi-ilta on 31.8. Oulun kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä.