Suomalainen festivaalikausi on polkaistu jälleen vauhdilla käyntiin. Koko kesän kestävä karnevaali alkoi Oulussa riehakkaasti Kärppä-mestaruuden villitsemänä. Jatko olikin sitten enemmän kalenterisidonnaista juhlintaa. Vappupippalot vietettiin niin kuin tapana on, jatkoa on seurannut aina tilanteen salliessa esimerkiksi jääkiekon MM-kisojen innoittamana.
Tuttua sekin jo.
Vuosi 1995 oli näet käänteentekevä hetki suomalaisessa juhlakulttuurissa. Sitä ennen spontaania karnevaalimeininkiä ei juuri oltu nähty näillä main.
Historian ensimmäinen ja ainoa kiekkomestaruus sai viileän kansan kuumenemaan ennennäkemättömiin sfääreihin. Kaupungeissa järjestettiin spontaaneja kulkueita lippuineen ja lauluineen kansallisen merkkitapauksen kunniaksi. Ja juhlinta jatkui läpi koko kesän.
Ilmiötä ihmeteltiin ja analysoitiin ja paheksuttiin kilvan. Lieneekö tuosta toivuttu vieläkään täysin.
Karnevaalihenki pyyhkäisi kertaheitolla koko kansan tietoisuuteen. Tätä suomalaista juhlintaa määrittävät muutamat omalaatuiset seikat. Ensinnäkin minkäänlaista juhlamieltä ei synny ilman alkoholia.
Toisekseen maailmanlopun meiningin epätoivo siivittää juhlijoita mitä ihmeellisimpiin suorituksiin. Tämä suomalaismentaalinen ilmentymä on kehittynyt käsittämättömiin mittasuhteisiin eikä sitä tunneta muualla maailmassa.
Juhlakansa jaksaa ja jaksaa ja jaksaa. Niin kauan kuin juhlia ja juhlijoita vaan piisaa.
Mutta ennen kaikkea karnevaali jakaa kansan. Kun rahvas juhlii, kaikkien itseään kunnioittavien ja sivistyneiden kansalaisten kuuluu ylenkatsoa ilonpitoa turvallisen välimatkan päästä.
Öykkäröintiä pitää paheksua. Ilonpitoa kuuluu ihmetellä.
Karnevaalilla on kuitenkin merkityksensä. Se on eräänlainen väärän kuninkaan päivä. Roolit kääntyvät spontaanisti ylösalaisin.
Se joka tavallisesti puhuu, onkin vaiti. Ja joka tavallisesti on hiljainen ja huomaamaton, onkin yhtäkkiä kulkueen keulapäässä johtamassa yhteislaulua.
Näin esimerkiksi vappu antaa tavalliselle, tapettiin mukavasti maastoutuvalle teekkaripojalle mahdollisuuden olla yhden päivän ajan kaiken huomion keskipisteenä. Hän saa olla kuningas yhden päivän ajan.
Ja pikkunokkelat humanistit joutuvat katsomaan häntä syrjemmältä, omissa kuppikunnissaan hiljaa partaansa raapien.
Väärän kuninkaan päivällä on pitkät perinteet. Kun tätä päivää ei nykyisin enää vietetä, on kansan itse se luotava. Ja kansa luo karnevaalin silloin kun kansalla on juhlan aika.
Väärällä kuninkaalla on toki riskinsäkin. Päivän valtakuntaa hallinnut narri yleensä tapettiin illan tullen. Mutta on joskus käynyt toisinkin päin: väärä kuningas on jäänyt hallitsemaan oikean kuninkaan paikalle vuosikymmeniksi.
Tämän vuoksi karnevaalia kuuluu arvostaa. Joku narreista saattaa nimittäin löytää juhlinnan aikana oman paikkansa kansakunnan kerman joukossa.
Kun rahvas juhlii,
kaikkien itseään kunnioittavien ja sivistyneiden kansalaisten kuuluu ylenkatsoa ilonpitoa turvallisen välimatkan päästä.