PelloJaakko Korva Pellosta ei ole koskaan suostunut valittamaan maatalousyrittämisen vaikeutta pohjoisessa. Kun hän 1983 osti tilan Kiuruniemen kylästä, peltoa oli yhdeksän hehtaaria.
Nyt hän tekee heinää 160 hehtaarilta, joista 50 on omaa ja itse raivattua. Tilan lihakarja on 400-päinen, lypsäviä lehmiä on kolmisenkymmentä ja tilalla harjoitetaan maatilamatkailua. Tilalla olisi paikka yhdelle palkatulle työntekijälle.
"Tässä hommassa on oltava tulta, paloa ja tervettä maalaisjärkeä", Korva opastaa Jokivartisen kyläseuran osastolla Pellon maaseutunäyttelyssä.
Näyttöä
riittää
Ja näyttöäkin puheen takana on. Korvalla on Lapin läänin suurin luomutila ja kuuden kylän yhdistys on puhaltanut käytännöllisesti katsoen tyhjästä talvimatkailun sellaiseen kasvuun, että toimijat itsekin viime talvena ihmettelivät.
"Karjataloudella täälläkin pärjää, kun on tarkkana. Tärkeintä on kotoperäisten rehujen korkea laatu", Korva tähdentää.
Hänen tilallaan se tarkoittaa, että heinämailla mukana on apila, mikä nostaa rehun valkuaispitoisuutta. Korva säästää nykyhinnoilla 68 000 euroa joka vuosi, kun ei käytä apulantoja.
Lihakarjan jätteet kompostoidaan lannoitteeksi turpeen kanssa ja lypsykarjasta saadaan lietelantaa. Rikkakasvien valtaamille pelloille Korva kylvää ruis- ja rehuvirnaa.
Ne kasvavat jopa metrin korkuiseksi tiiviiksi matoksi, mikä tukahduttaa aluskasvillisuuden. Virnat murskataan peltoon, mikä saa siitä lannoitteet seuraavalle kasvukaudelle.
Tilansa töitä Korva teettää aliurakoitsijoilla niin paljon kuin mahdollista. Verotus ei siitä suinkaan rankaise ja oman konekannan voi pitää minimissä.
Lähes 100 000 euron hintaisten tarkkuuslannanlevittimen osto tuli kuitenkin pakolliseksi, koska sellaista keneltäkään urakoitsijalta löytynyt. Mutta sen menon voi suhteuttaa esimerkiksi apulantojen käyttämättömyydestä syntyvään säästöön, Korva vertaa. Yhden heikkouden, peltojen hajanaisuuden, Korva löytää omasta yrittämisestään etelän tuottajiin verrattuna. Hänellä kauimmaisten väliä on 60 kilometriä.
Nykymeno asettaa kuitenkin maatalousyrittäjälle perusraamit. "Perinteinen pientila ei EU-aikana enää elätä ja Pellon korkeudella ei alle 50 lehmän lypsykarjalla juuri enää tule toimeen", Korva laskee. "On osattava valita. Jos tuntuu, ettei kannata, on katsottava muiden tuotantosuuntien mahdollisuudet. Jos vain odottaa valtion tukea, se ei johda mihinkään."
"Kaiken takana
kylien naiset"
Korva on Jokivartisen kyläseuran puheenjohtaja. Seuraan kuuluvat Tervaoja, Kiuruniemi, Jarhoinen, Naamijoki, Oranki ja Teikosuvanto, joissa on yhteensä satakunta savua. Kolmipäiväisessä näyttelyssä niistä on 35 talkoolaista ja enemmänkin olisi ollut tulossa. Korvan mielestä se on "kova juttu". "Ja kaiken sieluna ovat kylien naiset", hän muistaa tähdentää.
Kyläseuran alue on Pellon virkuinta, jossa esimerkiksi ei juuri työttömiä ole.
"Kaikki ovat jonkin sortin yrittäjiä", Korva selventää. "Miten voisi työttömänä olla, kun töitä on vaikka kuinka", yhdistyksen osastolla naureskeli Pentti Rundgren, 70. Hän itse painaa koneyrittäjänä täyttä päivää.