Riina Uimonen nähdään 18-vuotiaan
Ingen roolissa Sotaturisteissa,
joka saa ensi-iltansa Oulun kaupunginteatterin suurella näyttämöllä lauantaina 24. lokakuuta.
Joitakin debyyttejä sopivat kuvaamaan termit läpimurto, sensaatio ja huikea roolisuoritus. Riina Uimosen debyyttiä eivät, sillä hän ryntäsi kirkuen lavalta pois heti harjoitusvaiheessa.
Mutta jos ikää on kaksi vuotta ja tehtävänä tulkita Maiju Lassilan Mimmi Paavaliinassa pikkulasta, jolta pestään lavalla takapuoli, tapaus voitaneen painaa villaisella. Näin kahdenkymmenenviiden vuoden jälkeen.
Kun Uimonen pienenä punnitsi vaihtoehtoja tulevaisuuden ammatikseen, tämän sittemmin toteutuneen lisäksi kysymykseen olisi tullut kaksi muutakin: maatalon emäntä ja balettitanssija. Kenellekään ei kuitenkaan ollut suuri yllätys, että Uimonen päätyi näyttelijäksi. Hänen isänsä työskentelee näyttelijänä Joensuun kaupunginteatterissa, ja siellä tytärkin lapsuutensa pääasiassa vietti.
Uimosen avustajanura teatterissa ei päättynyt dramaattiseen lavalta poistumiseen Mimmi Paavaliinassa. Itse asiassa hän pääsi tekemään paljon isompia rooleja kuin avustajille yleensä on tarjolla. Pienessä kaupunginteatterissa myös isompiin rooleihin tarvittiin ulkopuolisia tekijöitä.
Uimonen näytteli Joensuussa muun muassa Niskavuoren Hetan Aliinaa sekä yhtä Lumikin kääpiöistä. Ronja Ryövärintyttäressä hän teki 15-vuotiaana nimiroolin.
"Ohjaaja oli suunnitellut näytelmää jo pitempään ja ajatellut, että haluaa minut Ronjan rooliin sitten, kun olen tarpeeksi vanha."
Vaikka Uimonen pääsi tekemään teatterin lavalla yhtä ja toista, yksi ovi pysyi kiinni, vaikka siihen kävi lyömässä päätään säännöllisesti. Uimonen haki Teatterikorkeakouluun kuusi kertaa ja Nätyllekin kolmesti. Jälkeenpäin häntä ei juuri ihmetytä, ettei opiskelupaikkaa tippunut.
"Olen himojännittäjä. Jo syksyllä mielessä pyöri, että keväällä on ne pääsykokeet, enkä ajatellut mitään muuta. Ja eihän siitä sillä tavalla mitään tule."
Näytellessään Joensuun kaupunginteatterissa Uimonen teki koko ajan rinnalla toista työtä. Vuonna 2005 Petroskoin Kansallisen teatterin johtaja kyseli Joensuusta nuorta, suomenkielistä näyttelijää teatteriin, jonka suomen kieli oli päässyt rapautumaan. Joensuun kaupunginteatterin johtajalla ei ollut antaa rajan taakse vakituista henkilökuntaa, mutta hän tarjosi Uimosta.
"Mietinkö hetkeäkään, lähdenkö? En! Oli niin mahtavaa päästä tekemään täysipäiväisesti sitä, mitä halusi."
Petroskoihin lähtö teki myös lopun ainaisesta Teatterikorkeakouluun pyrkimisestä. Jos vaikka päähän olisikin pälkähtänyt ruveta lähettelemään hakulomakkeita, Venäjältä käsin ei olisi kuitenkaan ehtinyt pääsykokeisiin.
Petroskoin Kansallinen teatteri on ainoa suomenkielinen teatteri Suomen rajojen ulkopuolella ja sellaisenaan melkoinen outolintu. Kahdeksatta vuosikymmentä toimivassa teatterissa näytellään suomeksi, vaikka suurin osa näyttelijöistä on venäläisiä ja vaikka suomenkielistä katsojakuntaakaan ei enää juuri ole, vaan näytelmät simultaanitulkataan yleisölle. Kaikesta huolimatta teatteri on Uimosen mukaan varsin suosittu.
"Onhan se vähän kumma konsepti: näyttelijät näyttelevät kielellä, jota monikaan heistä ei osaa ja jota yleisö ei ymmärrä. On pieni ihme, että teatteri siellä on, mutta minusta hieno ihme."
Kielimuuri johti toisinaan luoviin ratkaisuihin. Esimerkiksi Onko Kongossa tiikereitä? -näytelmää tehtäessä työryhmän kieleksi muodostui omalaatuinen englannin, venäjän, suomen ja elekielen sekoitus, joka vieläpä toimi yllättävän hyvin.
Omaleimaista oli taiteellinen jälkikin. Kun petroskoilaisten versio Tulitikkuja lainaamassa -näytelmästä vieraili Joensuussa, yleisö oli haltioissaan - Uimosen mielestä siksi, ettei venäläisillä ollut minkäänlaisia ennakkokäsityksiä siitä, miten kyseinen näytelmä "tulisi" tehdä.
Uimosen roolitöihin kuului myös esimerkiksi Ragni-nimisen soturinaisen rooli viikinkiajoista kertovassa rock-oopperassa, Biarmiassa.
"En usko, että sellaistakaan tehtäisiin Suomessa. Teksti oli ehkä vähän naiivihko, mutta näytelmä tehtiin sellaisella asenteella, että!"
Uimonen viipyi Petroskoissa lopulta neljä vuotta. Ja ne olivat kasvattavia vuosia.
Näyttelijäkoulutuksen jäämisessä haaveeksi Uimosta oli harmittanut ennen kaikkea se, että kaiken opin olisi saanut koulussa tiiviissä paketissa. Pitkään laulukammosta kärsineelle näyttelijälle esimerkiksi neljän vuoden lauluopinnot olisivat kelvanneet. Venäjällä päästiin siitäkin kammosta, sillä tanssia ja laulua tuntui sisältyvän kaikkeen ja niitä oli vain ryhdyttävä tekemään.
Petroskoin kokemuksista oli hyötyä myös Oulun kaupunginteatteriin tullessa, sillä ensi töikseen Uimonen sai hypätä Outi Kavénin tilalle Riikka Relanderin rooliin Tukholma-näytelmässä.
"Venäjällä saatettiin suurin piirtein ilmoittaa aamulla, että paikkaat muuten illalla sitä ja sitä."
Ja sitten oli vielä yksi oppi, ehkä tärkein kaikista: täysipäiväinen teatterin tekeminen toi itseluottamusta.
"Siellä opin ajattelemaan, että no, en päässyt kouluun, mutta kyllä minusta tähän kuitenkin on."
