Maanviljelijä Mikko Tynillä oli vuosia sitten haaveena, että saisipa joskus kasvattaa oikein kunnon sonneja. Navetan rajalliset tilat olivat pitkään esteenä, mutta viitisen vuotta sitten tilalla otettiin metsälaitumet myös talvikäyttöön.
"Tässä alkaa olla taas semmoinen kaveri, että kehtaa viedä teurastamolle", Tyni myhäilee taputellen 800-kiloista friisiläissonnia toverillisesti päähän.
Järkälemäinen otus vastaa kehuihin ylpeällä mylvähdyksellä. Samalla se komentaa vierelle änkeävää nuorempaa lajikumppania syrjemmäksi heilauttamalla sähäkästi sarvekasta päätään.
Tynin ympärillä häärii kuusi rotevaa sonnia, jotka taapersivat paikalle lumisen metsän kätköistä isännän huhuiltua niille.
Sarvipäille on aidattu 20 hehtaaria nuorta sekametsää. Alueella liikkuessaan lauma on polkenut risteileviä polkuja. Ne johtavat kutterilla pehmustettuun kevytrakenteiseen eläinsuojaan, jonne sorkkajalkaiset voivat halutessaan mennä löhöilemään.
Polkujen varrella on myös väkirehujen annostelulaitteet ja peräkärry, jonka päälle Tyni käy muutaman päivän välein viemässä pyöröpaalillisen korsirehua. Väkirehua Tyni tarjoaa suojateilleen joka aamu.
Seitsemälle vasikalle on oma tarhansa, samoin hiehoille, joita on toistakymmentä. Kaikkiaan metsälaidunta on 70 hehtaaria.
Rehua ja suojaa oltava
Viljelijän mukaan ulkona pärjätään pakkasillakin. Pulmia karjalle ei koidu, kunhan niillä on riittävästi rehua ja suojapaikat.
Talvitamineet kaikilla on omasta takaa. Ulkona pidettäessä naudoille kehittyy paljon tuuheampi karva kuin navetassa.
Sonnien kasvatus tuo maitotilan talouteen tiettyä turvallisuuden tunnetta, sillä tarpeen tullen elikot on muutettavissa varsin pian euroiksi. Lihan nykyinen hinta ei viljelijää tosin riemastuta. Ainakin se voisi olla korkeampi riistalta maiskahtavan, vähärasvaisen metsäsonnin osalta.
Ulkokasvatuksen suurimmaksi eduksi Tyni mainitsee navetan hyötykäytön lisääntymisen: parsipaikkoja on 18, ja jokaiseen on voitu sijoittaa lypsylehmä.
Tyni kiittelee innostumistaan kunnaneläinlääkäri Sauli Holmströmiä. Hän on opastanut tiloja ja muistuttanut aina siitä, ettei hiehoja ole järkevää seisottaa navetan maitoputkien alla.
Eläimet pysyvät terveinä
Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) Ruukin yksikkö on selvitellyt ulkotarhaukseen liittyviä kysymyksiä EU:n rahoituksella vuodesta 1999 lähtien. Yhtenä pontimena oli kasvatusmallin yleistyminen juuri Taivalkoskella, jossa nyt viidettä sataa nautaeläintä viettää reipasta ulkoilmaelämää
Tutkimuksessa on ollut kunnasta viisi edelläkävijätilaa, myös Mikko ja Sonja Tynin Kostonjärven rannalla sijaitseva tila.
"Tutkimustiedon sekä omien kokemustemme perusteella näyttää siltä, etteivät tuotantotulokset muutu olennaisesti sisätiloissa tapahtuvaan kasvatukseen verrattuna", projektitutkija Arto Huuskonen sanoo.
Se tosin on käynyt ilmi, että kylmissä oloissa karjan energiantarve kasvaa, mikä vaikuttaa negatiivisesti rehun hyötysuhteeseen.
Hyödyn painoarvoa puolestaan lisää karjan hyvänä pysyvä terveys. "Olemme etsineet verinäytteistä stressiä ja immuniteettia kuvaavia arvoja, mutta niidenkään perusteella ei ole löytynyt signaalia siitä, että eläimet voisivat ulko-oloissa huonosti."
Plussaksi on luettava myös karjan yleiskunnon koheneminen ja sosiaaliseen kanssakäymisen lisääntyminen.
Ympäristö huomioon
Huuskonen arvioi, että vapaa kasvatusmalli ei sovellu joka paikkaan, koska se edellyttää laajoja laidunmaita ympäristökuormituksen estämiseksi.
"Eläintiheys on pidettävä alhaisena, jotta mekaaninen kulutus ja ulosteiden kemiallinen vaikutus eivät muodostuisi haitallisiksi."
Hänen mielestään malli soveltuu parhaiten esimerkiksi Koillismaan ja Kainuun pienille ja keskisuurille tiloille, joilla on mahdollisuuksia valjastaa tarpeeksi laajoja aloja metsälaitumiksi. Taivalkoskella yhdellä nautaeläimellä on ollut elinpiiriä keskimäärin kaksi hehtaaria.
MTT:n hanke jatkuu vielä ensi vuoden, ja kokemukset ja tulokset tiivistetään opasmateriaaliksi.