Lapin kirjallisuusseuran lehti Lapillinen, joka ilmestyi sopivasti Kirjan ja ruusun päivän alla, uhkuu eksoottista naisenergiaa.
Paljolti Lapillinen saa kiittää numeronsa 14 ilmeestä Lapin tämän hetken huipputaiteilijoihin lukeutuvan Helena Junttilan sensuellia kuvitusta. Kuitenkin olisin katsellut mieluummin Junttilan tussipiirroksia ilman taustarastereita.
Toinen Lapillisen uutta numeroa leimaava pohjoinen vaikuttajanainen on edesmennyt kirjailija Annikki Kariniemi, jonka elegantisti poseeraava nuoruuden ateljeekuva on lehden kannessa. Pitsihansikkaineen, hienoine hattuineen ja eteerisine katseineen nuori Annikki olisi tuon kuvan perusteella varmasti kelvannut minkä tahansa muunkin tuon ajan lehden kansikuvatytöksi.
Riitta Kontio käsittelee Kariniemen kirjeitä tämän vanhimmalle sisarelle, näyttelijä Viola Kuistiolle, ja nimittää Annikkia juttunsa otsikossa epäsovinnaiseksi edelläkävijäksi.
Eräs nuoren Annikin tempauksista oli kirjeenvaihdon perusteella osallistuminen Karjalan heimojuhlille Oulussa 1933. Ainoana naisena Annikki kiskoi IKL:n mustan paidan päällensä ja marssi etunokassa miesten joukossa. Nuoren Annikin haaveisiin kuului näyttelijänura, mutta Annikki päätyikin alkoholiliikkeen myyjäksi, sen jälkeen opettajan viransijaisuuksia hoitamaan ympäri Lappia ja sodan aikana rajavartioston kanslistiksi.
Lapillisen jutussa palataan myös Annikki Kariniemen kolmesta avioliitosta ensimmäiseen, siihen josta Annikki ei juurikaan elinaikanaan puhunut. Tuo lyhyt avioliitto maanviljelijä Viljo Oskari Alatalon kanssa jäi Kontion jutunkin mukaan Annikin suuren rakkauden jalkoihin. Toinen avioliitto solmittiin 30 vuotta Annikkia itseään vanhemman eversti Willamon (jonka etuniemeä, Oivaa, ei jutussa edes mainita) kanssa. Kolmas avioliitto oli vielä toistakin epäsovinnaisempi: 49-vuotias Annikki avioitui itseään yli 30 vuotta nuoremman miehen kanssa ja everstin rouvasta tuli sekatyömiehen vaimo ja itsensä kirjailijana elättävä nainen. Tältä kolmatta miestä eli Taisto Heikanmaata ei jutussa mainita edes nimeltä.
Kirjoittaja käsittelee myös Kariniemen runsasta kirjallista tuotantoa ja muistuttaa merkittävänä aluevaltauksena sen, että hän nähtävästi ensimmäisenä naisena pohjoismaissa kirjoitti eräkirjoja. Myös se on oleellista, että jopa Kariniemen pinnaltaan hyvinkin realistiset tekstit sisältävät lähes poikkeuksetta toisen tason, myyttisen tason. Tuohon Kontion käsitykseen on helppo yhtyä.
Varmaankin Kariniemeä määritellään vielä moneen kertaan tänä vuonna, sillä heinäkuussa - Kristiina-kuningattaren päivänä, kuten hänellä itsellään oli tapana syntymäpäivästään sanoa - tulee kuluneeksi 90 vuotta hänen syntymästään.
Kaisu Mikkola