Kari Koski Uu­den­kau­pun­gin joh­ta­jak­si

Uudenkaupungin elinkeinotoimenjohtaja Kari Koski siirtyy syyskuussa Uudenkaupungin kaupunginjohtajaksi.

Uudenkaupungin elinkeinotoimenjohtaja Kari Koski siirtyy syyskuussa Uudenkaupungin kaupunginjohtajaksi.

Koski on miettinyt vajaat kaksi kuukautta, asettuuko hän Maskun vai Uudenkaupungin johtoon. Kummankin varsinaissuomalaisen kunnan valtuusto valitsi Kosken johtajakseen kesäkuussa.

- Tärkein seikka Uuteenkaupunkiin jäämisessä on se, että tunnen ihmiset entuudestaan. Esimerkiksi yrityksiin minulla on paljon henkilökohtaisia suhteita.

Koski oli jo etukäteen kertonut tekevänsä päätöksensä tänään. Eilen kokoontunut Uudenkaupungin kaupunginhallitus kannatti yksimielisesti Kosken valintaa.

Kari Koski on syntynyt ja asunut opiskeluvuosia lukuun ottamatta koko ikänsä Uudessakaupungissa.

Maskun kunnanjohtajaksi siirtyneen Kosken varamieheksi on valittu Vehmaan kunnanjohtaja Jaakko Olenius.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä