Karhut nukkuvat sikeintä talviuntaan juuri nyt. Ihmiset eivät tunne niiden talvipesiä kovin hyvin.
"Eri puolilta on löydetty niin sanottuja kuusenperseitä sekä oikein isoja risukoita, joissa oksisto muodostaa pesälle katon", kuvailee tutkija Samuli Heikkinen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) Oulun yksiköstä.
Karhut alkavat etsiä pesää jo lokakuussa ja viihtyvät siellä marraskuusta huhti-toukokuulle, kevään keleistä riippuen.
Jokin häiriö, esimerkiksi hirvenpyynti, voi kuitenkin ajaa karhun valmiista pesästä, ja jos se ei enää löydä uutta hyvää pesää, voi se tyytyä oksien tai risukon antamaan suojaan.
Hyvä talvipesä voi olla lohkareen alle muodostunut iso ja selkeä maakolo. Karhu voi tehdä pesän itsekin esimerkiksi isoon ojan pientareeseen, josta se kaivautuu kuntan alle.
Pesä voi olla myös ison hylätyn muurahaispesän alla.
"Jos karhu saa rauhassa tehdä pesänsä, niin se täyttää sen myös kuivikkeilla", Samuli Heikkinen kertoo.
Jos karhuja ei häiritä, voivat ne käyttää samoja talvipesiä monta vuotta. Eräs metsäkoneenkuljettaja löysi perkuutöitä tehdessään pienestä Saimaan saaresta 16 karhunpesää.
Heikkinen arvelee, että rauhallisessa saaressa oli talvehtinu
3-4 karhua usean vuoden ajan.
RKTL on merkinnyt GPS-kaulapannoilla yhteensä kymmenkunta karhua Kuhmossa ja Pohjois-Karjalassa.
"Aika monet niistä hipsivät Venäjän puolelle nukkumaan", Heikkinen tietää.
Suomalaistutkijat eivät ole päässeet seuraamaan karhuja Venäjän puolelle, mutta satelliittikuvien perusteella niiden talvisin käyttämä alue on melko pieni, maapohjaltaan hyvä
pesimäalue.
Huhtikuussa, kun kelit antavat myöten, karhut palaavat Venäjältä takaisin Suomen puolelle. Muussakin seurannassa on havaittu, että samat yksilöt hakeutuvat vuosi vuoden jälkeen samoille alueille.
"Karhun asettuminen talviunille on monimutkainen prosessi eikä sitä tunneta tarkkaan", myöntää eläintieteen professori Esa Hohtola Oulun yliopiston biologian laitokselta.
Päivän lyheneminen on suurin vaikuttaja: se saa karhun hormonit hyrräämään ja lisää sen ruokahalua.
Lihomiseen vaikuttavaa hormonia ei tunneta, mutta se valmistaa karhua talvilepoon.
Karhu nukahtaa syksyllä vararavinnon pyöristämänä ja herää keväällä laihana. Hiilihydraattipitoiset marjat lisääntyvät karhun ravinnossa jo syyskesällä. Niistä syntyy rasvaa helpommin kuin valkuaispitoisesta ravinnosta.
Päivien lyheneminen lisää myös pimeähormonin eritystä käpyrauhasessa, ja kun sitä on tarpeeksi, on karhu valmis talviunille. Perusvireen lisäksi myös hermosto vaikuttaa karhun käyttäytymiseen. Vielä ei kuitenkaan tiedetä, millainen viestiketju saa sen vetäytymään pesäänsä.
Syksyn lämpötila ei vaikuta karhun syyspuuhiin. Jos syksyinen lihominen johtuisi siitä, voisi heräte tulla liian myöhään, eikä karhu ehtisi kerätä tarpeeksi vararavintoa. Maailmassa on useita ruskeakarhuihin kuuluvia alalajeja. Kaikki niistä eivät nuku talviunta lainkaan, esimerkiksi Japanin ruskeakarhut ovat aktiivisia koko talven.
Tutkijat eivät tiedä, onko niiden talviunen puuttuminen perinnöllinen ominaisuus vai lajin sopeutumista uudelle alueelle - eivätkä sitäkään, voisiko yksittäinen karhu tarpeen vaatiessa muuttaa taktiikkaansa.
