Oulu Kiekko-Laserin maalilla keskiviikkona nollapelin torjunutta Tomi Karhusta ei ole tällä kaudella hemmoteltu pelaavan maalivahdin vastuulla. Kärppien liigajoukkueen sopimuspelaajiin kuuluva Karhunen pääsi pelaamaan vasta kauden kolmannen ottelunsa.
"Tilanne on siinä mielessä minulle aika haastava. On ihan sama missä sarjassa pelaan, olen aina tyytyväinen siitä, kun oma joukkue saa kolme pistettä", Karhunen, 22, sanoi 3-0-voiton jälkeen..
Hän loisti ottelun jälkeen kuin Naantalin aurinko, sillä pelituntumaa ei pääse testaamaan kuin pelaamalla. Se tuntui olevan kunnossa ja tilastoihin merkittiin 35 torjuntaa, vaikka edellisestä ottelusta ehti kulua lähes kuukausi.
Karhunen pelaa myös perjantain kotiottelussa Kiekko-Vantaata vastaan, kun Kiekko-Laserin ykkösmaalivahti Petteri Similä on Kärppien mukana.
"Lauantaina on Pekka Kankaanrannan vuoro pelata", Kiekko-Laserin päävalmentaja Mikko Manner sanoi.
Viime kaudella 13 liigaottelua Kärpissä pelanneen Karhusen pitäisi saada urakehityksensä kannalta pelejä vyölle. Se saattaa tarkoittaa muuttoa Oulusta.
"Aivan liian aikaista miettiä ensi kautta", Karhunen sanoi.
Keskiviikon pelissä oli mukava lisämauste, sillä maalivahdin vuotta vanhempi velipoika Ossi Karhunen pelasi vastapuolella.
"Sieltä tuli muutamia hyviä kuteja. Ihan mukava oli pelata taas Ossia vastaan."
K-Laserin valmentaja Mikko Manner ei epäillyt Karhusen torjuntakuntoa, sillä näytti positiivista ilmettä harjoituksissa.
Keskiviikkoinen voitto oli Kiekko-Laserille kauden ensimmäinen kolmen pisteen kotivoitto. Harri Pälve ja Tomi Körkkö veivät oululaiset 2-0-johtoon, mutta peli ei vaikuttanut selvältä sittenkään. "Joukkueesta näki, että emme ole paljoa voittaneet", Manner sanoi.
Manner rauhoitteli joukkuettaan aikalisällä päätöserän alussa. Simon Suorannan loppuminuuttien ratkaiseva 3-0-maali oli pelaajan ensimmäinen Mestis-tasolla. Sitä ennen vaarallisia tilanteita oli molemmissa päissä kenttää. Etenkin puolustaja Jere Ölander sai kehuja Mannerilta.
"Hän alkaa löytää sitä kadonnutta juttuaan ja Olli Julkunen pakkiparina tuo Jeren vierelle aikuisen miehen rauhallisuutta", Manner sanoi.
Kolme kertaa kahden viikon sisällä kohdattu Hokki kärsii tällä hetkellä melkoisista pelillisistä ongelmista. Tilannetta ei auta yhtään se, että ryhmän kärkipään hyökkääjät Ville Komulainen, Teemu Virtala ja Riku Toivo ovat pelaavassa kokoonpanossa ehkä joulun tienoilla.
"Jouluun on liian pitkä aika. Meidän täytyy miettiä vahvistuksia hyökkäykseen", Hokin päävalmentaja Petri Mattila sanoi.
"Ensin hävisimme otteluita maalilla, sitten kahdella ja nyt kolmella", Mattila tuskaili.