Karhunmetsästys vaatii erinomaista paikallistuntemusta, kärsivällisyyttä, toimivan koiran ja ripauksen tuuria. Muuten metsän kuningas vetää aina pidemmän korren luomakunnan kruunusta.
Näin ohjeistaa karhunmetsästäjiä sotkamolainen Juha Mustonen. Hän on ollut mukana kuuden tai seitsemän karhun kaadossa. Oma karhu on Mustoselta vielä kaatamatta.
"Lähellä on ollut, mutta ei ole vielä semmoista paikkaa tullut, että olisi kannattanut ampua. Koiran läähätys on kuulunut, mutta karhu on ollut semmoisessa pusikossa, ettei varmaa laukausta pystynyt ampumaan", Mustonen kertaa.
Ei pakkomiellettä karhun kaadosta
"Mutta ei minulla mitään pakkomiellettä karhun kaatamiseen. Karhunmetsästyksen mielenkiinto on juuri siinä, ettei se ole helppoa."
Paraatipaikalla seinällä on iso, tumma karhuntalja. Noin 220 kiloa painaneen otson kaatoi Juhan isä, Martti Mustonen Tipasojalla kymmenen vuotta sitten.
"Isä oli eläkkeellä melkein täysipäiväinen metsästäjä. Kun tilanne oli päällä, hän soitti kavereita apuun."
"Minullakin oli autossa aina eräkamppeet ja kivääri valmiina, jos lähtö tuli. Tätä karhua pääsin 50 metrin päähän, mutta sopivaa ampumapaikkaa en saanut."
Laajoilla selkosilla harva karhukanta
Mustonen kertoo, että heidän karhunmetsästysporukkaansa kuului 6-7 miestä. "Kaikki tunsivat toisensa niin hyvin, että jos tilanne kehittyi, oli keskustelematta selvää, miten kukin toimi."
Kainuussa on laajat selkoset ja kohtalaisen harva karhukanta. Tämä tekee karhunpyynnistä vaikeaa. "Käytiin karhunmetsästyksen alussa Kuhmon Jonkerissa. Olihan siellä karhu liikkunut, mutta enemmän nähtiin hanhia kuin tuoreita karhun jälkiä. Kyllä sitä on aika hukassa tuntemattomassa maastossa, kun ei tiedä paikkoja", Mustonen kertoo.
Sotkamolaisten seurueessa on vieraillut pari metsästäjää Ahvenanmaalta. Karhunpyynti ilman paikallista opasta on tuomittu epäonnistumaan. Toinen välttämättömyys on hyvä koira.
"Ilman koiraa saaliskerroin on yhtä epätodennäköinen kuin loton päävoitto. Kyllähän sitäkin tapahtuu, mutta hirveä tuuri pitää olla."
Kontio herättää kunnioitusta
Karhu herättää suomalaisissa kunnioitusta. Se on ainoa luonnoneläin, joka todella voi olla metsästäjälle ja luonnossa liikkujalle vaarallinen.
"Karhupelko on kuitenkin meidän perimässä ja periytyy ajalta, jolloin karhu kävi viemässä sen ainoa lehmän. Ennen karhuja tapettiin pesälle ja moni mies jäi sille tielle. Ja ei siitä montaa vuotta ole kun karhu tappoi Suomessakin lenkkeilijän", Mustonen muistuttaa.
Luontokuvaajat antavat usein haaskakarhuille nimiä. Metsästäjät puolestaan eivät ehdi näkemään karhuja niin montaa kertaa, että ne ehtisi tunnistamaan saati sitten inhimillistämään.
"Kasvokontaktit jäävät melko harvoiksi. Karhun liikkeistä ja ratkaisuista voi tosin joskus päätellä, että kyseessä on sama karhu, jota on jahdattu ennenkin", Juha Mustonen miettii.
"Tähän hommaan pitää hurahtaa"
Kainuun riistanhoitopiiri järjestää tänä viikonvaihteena Kuhmossa ja Suomussalmella kurssin karhunmetsästäjille.
Toinen kurssin kouluttajista, lieksalainen Yrjö Eronen, pitää suurimpana haasteena jäljen löytymistä ja karhun paikallistamista.
"Kyllä se karhu aina jäljen päästä löytyy. Karhu liikkuu paljon, joten yhden metsästysseuran alue on turhan pieni", Yrjö Eronen tietää. Eronen on ollut mukana kaikkiaan noin 25 karhun kaadossa. Omia kaatoja on kertynyt kuusi.
"Tähän hommaan pitää hurahtaa. Karhunmetsästys vaatii järjellistä ahkeruutta, aikaa ja paljon panostusta", Eronen tiivistää.
Kainuulaisilta karhumiehiltä Yrjö Eronen odottaa hedelmällistä vuoropuhelua.
"Kainuussa karhunmetsästyksellä on pitkät perinteet", hän tähdentää.
Kuhmon ja Suomussalmen koulutustilaisuuksiin on etukäteen ilmoittautunut noin 150 miestä.
"Silloin kun näitä koulutuksia aloitettiin, Kuopiossa oli yhdellä kertaa peräti 420 metsästäjää. Se oli ennätys", Yrjö Eronen muistelee.