Katolisen kirkon johtaja, paavi Benedictus XVI, syntymänimeltään Joseph Ratzinger, oli ennen nykyistä tehtäväänsä Vatikaanin uskonopin neuvoston prefekti. Tuossa tehtävässä hänet opittiin tuntemaan hahmona, joka tiukasti vastusti ehkäisyä, tuomitsi homoseksuaalisuuden ja naispappeuden sekä vastusti keskusteluakin pappien naimattomuusvaatimuksen poistosta.
Protestanttisten ja ortodoksisten kirkkojen näkökulmasta eniten merkitystä oli sillä, millaisia olivat Ratzingerin ekumeeniset linjanvedot. Niissäkin hän edusti tiukkaa koulukuntaa: on vain yksi oikea kirkko ja se on Vatikaanin johtama. Ratzinger oli viime vuosikymmenen lopussa kaataa katolisen ja luterilaisen maailman historiallisen sovintopaperin, yhteisen julistuksen vanhurskauttamisopista.
Ensimmäisissä puheenvuoroissaan uutena paavina saksalainen kuitenkin näytti pehmentyneen. Jo vihkimysmessussaan hän ilmaisi valmiutensa ekumeenisten aloitteiden tukemiseen. Muissa kirkkokunnissa virisi toive, että katolisen kirkon ja muun maailman välinen lähentyminen saisi uutta vauhtia.
Tuon jälkeen odotettuja edistysaskelia ei kuitenkaan ole nähty, ja viimeistään tiistaina toiveikkaiden niskaan kaadettiin Vatikaanista kylmää vettä. Asialla oli jälleen uskonopin kongregaatio, joka julkaisi linjavetonsa siitä, mikä ja missä on oikea kirkko. Linjauksen mukaan tuo kirkko seisoo keskellä Roomaa.
Ortodoksiset kirkot ovat Vatikaanin uskonoppineiden mukaan puutteellisia ja esimerkiksi luterilaiset kirkot pelkkiä seurakunnallisia yhteisöjä. Välittömästi kohun nostanutta kannanmäärittelyä ei voi pitää vain uskonopin neuvoston aivoituksina, sillä paavi on dokumentin vahvistanut ja määrännyt julkaistavaksi.
Jos muiden kirkkokuntien ensireaktioista riisuu pois hengellisen maailman kohteliaat kuorrutukset, kommenteista voi lukea, pettymystä, ärtymystä ja hämmästystä. Benedictus XVI:n hiipan alta paljastuikin entinen rautakardinaali, jonka näkemykset muiden kirkkokuntien asemasta ovat entisenlaiset - tylyt.
Uskonnollisessa maailmassa ei toki ole mitään uutta siinä, että kirkkojen, lahkojen ja uskontokuntien johtajat korostavat oman oppinsa ja organisaationsa oikeellisuutta muihin verrattuna. Jos tavallinen kansa hyväksyy tuon, se antaa samalla uskonnollisille johtajille oikeutuksen tehtäviinsä. Mureneminen alkaa siinä vaiheessa, kun kannattajat toteavat, että ruoho on vihreää myös aidan takana. Tämä lainalaisuus on tiedossa myös Vatikaanissa.
paakirjoitus@kaleva.fi