Urheilu on suuria tunteita, ja osa niistä nousee lajien, seurojen ja joukkueiden vahvoista perinteistä.
Voi arvata, että moni nykyinen ja entinen oululainen luki surua tuntien Kalevan perjantaista uutista siitä, että Oulun Palloseuran 66 vuotta kestänyt taival jääpallon pääsarjassa päättyy.
Näin näy, koska joukkueen jatkolta yksinkertaisesti putosi pohja pois. Ei ollut riittävästi pelaajia, ei riittävästi rahaa, eikä sen jälkeen enää riittävästi voimia ja uskoa. Päätös sarjasta vetäytymisestä oli siksi ymmärrettävä.
Monen muun asian ohella harmitella voi sitäkin, että samalla haihtuu historiaan yksi Oulun joulunajan perinnetapahtumista: OPS: ja OLS:n paikalliskamppailu, joka tapaninpäivänä on vetänyt kentän laidalle väkeä moninkertaisesti verrattuna tavallisiin sarjapeleihin.
OPS:n bandyliigajoukkueen siirtyminen historiaan ei kerro vain paikallisesta muutoksesta vaan kyse on myös ilmiöstä, jota voi kutsua vaikkapa lajievoluutioksi. Jääpallo on jäänyt rahoista, katsojista ja junioreista kilpailtaessa meillä puristuksiin ennen kaikkea jääkiekon alle. Hapenpuute on niin paha, että nousu uuteen suosioon vaatisi jonkinlaista ihmeparantajaa.
Periaatteessa tilanne voisi olla toisenkinlainen. Ruotsissa ja Venäjällä laji elää vahvana. Pelinä jääpallo on yhtä vauhdikas kuin jääkiekko, muttei valitettavasti ollenkaan yhtä hyvä tv-laji.
Kentän laidalla peliä seuraavan jääpalloyleisön viihtyvyyttä on meillä pyritty viime vuosina kohentamaan, mutta lajin suosion elvyttäminen on valtava urakka.
Sponsoreita ja rahaa on vaikea saada liikkeelle ennen kuin yleisömäärät ja muu näkyvyys saadaan nousuun, mikä puolestaan edellyttää myös rahaa.