Neuvostoliitto julkaisi jotakuinkin Aku Ankan kokoista lehteä Sosialismin teoria ja käytäntö. Sitä ei ollut pilattu kuvin eikä taitollisin hienouksin. Sen voima perustui sanan mahtiin.
Sosialismin teoria ja käytäntö -lehden julkaisijana toimi uutistoimisto APN:n (Agentstvo petšati Novosti).
Lehti koostui teoreettiseen kaapuun puetuista kirjoituksista, joilla yritettiin selittää neuvostososialismia.
Jos lehdessä julkaistuja pitkiä ja kuivakiskoisia jaarituksia jaksoi lukea, saattoi havaita, että melkoisen monimutkaisen teoreettisen rakennelman päällä neuvostojärjestelmä makasi.
Siten ei ollut ihme, ettei järjestelmä toiminut vaan lopulta romahti omaan mahdottomuuteensa. Kuilu teorian ja käytännön sovellutuksen välillä vaikutti ylipääsemättömältä.
Lehti haudattiin lopulta neuvostojärjestelmän raunioihin kaikessa hiljaisuudessa ja ilman surevaa saattojoukkoa.
Myös kapitalismissa, jota tavataan kutsua nykyään markkinataloudeksi, teoria ja käytäntö tuntuvat astelevan samassa tahdissa kuin sosialismissa; siis eri tahtia todellisuuden kanssa.
Ei tarvitse kuin ottaa yksi esimerkki, kapitalistisen talousteorian suomalainen mannekiini, Valtion taloudellisen tutkimuksenkeskuksen VATT:n ylijohtaja Juhana Vartiainen ja suhteuttaa hänen teoreettiset pohdintansa siihen, mitä maan taloudessa oikeasti tapahtuu.
Vartiainen on suuressa viisaudessaan ja ruotsalaisessa Konjunkturinstitutetissa seitsemän vuoden aikana saamansa kokemuksen perusteella päätynyt siihen, että suomalaisen yhteiskunnan julkisen talouden kestävyysvajeongelman ratkaisu riippuu siitä, miten saada lisää työvoimaa työmarkkinoille.
Katin kontit.
Päällimmäisin murhe on aivan toisaalla. Vapaata työvoimaa on enemmän kuin tarpeeksi. Lähes 300 000 ihmistä etsii työtä. Määrä kasvaa päivä päivältä.
Ongelma ei ratkea sillä, että työn etsijöiden joukkoa kasvatetaan, vaan sillä, että etsijöille löydetään tuottavaa työtä.
Jos väkeä aletaan tuoda maahan muualta, sosiaalityön tarve toki lisääntyy. Sitä työtä on ihan tarpeeksi jo nyt yhteiskunnan voimavaroihin nähden. Sen Vartiaisenkin luulisi tietävän.
Vartiainen haluaa työmarkkinoille lisää nimenomaan vähän koulutettuja ja ikääntyviä ihmisiä, nuoria äitejä ja maahanmuuttajia.
Vähän koulutetut jäivät työmarkkinoiden ulkopuolelle 1990-luvun lamassa. Sen jälkeen kysyntää heistä ei ole ollut. Työelämästä on poistunut monen sorttisen rationalisoinnin seurauksena iso määrä juuri erilaisia vähän koulutusta vaativia aputöitä.
Ikääntyvistä ihmisistä moni hyväkuntoinen toki olisi valmis jatkamaan työuraansa, mutta työnantajat eivät halua pitää heitä palkkalistoillaan.
1990-luvulla teoriaherrat pelottelivat, että suurten ikäluokkien (1946–1949 syntyneet) siirtyessä eläkkeelle maata kohtaa valtava työvoimapula. Nyt he ovat eläkkeellä, mutta työvoimapulasta ei ole hajuakaan.
Nuoria äitejä voitaisiin toki houkutella töihin kuten Vartiainen esittää. Heidän poissaolonsa työelämästä ovat pitkiä, ja se haittaa heidän työllistymistään myöhemmin.
Tähän on yksinkertainen ratkaisu: isät hoitamaan pikkulapsia nykyistä enemmän. Kysymys työelämän kannalta on kuitenkin nollasummapelistä, jossa työn määrä ei kasva.
Maahanmuuttajia Suomeen saadaan ihan niin paljon kuin halutaan. Ei muuta kuin ovet auki: väkeä on tulossa. Valitettavasti työtä hekään eivät tuo tulleessaan.
Tänne jo muualta muuttaneiden työttömyys on vanhastaan paljon korkeampi kuin kantaväestön.
Teoria ja käytäntö kulkivat eri tahtia sosialismissa, sama on kaiku askelten kapitalismissa. Toivottavasti lopputulos on vähemmän dramaattinen.