Politiikan johtopaikoilla on parin viime vuoden aikana tapahtunut sukupolvenvaihdos. Vallankahvassa on, kuten luontevaa onkin, pääsääntöisesti pieniä ikäluokkia edustava nuori poliitikkosukupolvi. Minkään puolueen johdossa ei enää ole suurten ikäluokkien edustajaa.
Entiset puoluejohtajat kilvoittelevat lähinnä presidentin tehtävistä. Entiset suuruudet tosin pääsivät valtaan huomattavasti nuorempina kuin nykyiset pienet ikäluokat, jotka ovat joutuneet odottelemaan tulpan siirtymistä.
Kristillisdemokraattien Päivi Räsänen myöhästyi iloiselta 1960-luvulta vain pari viikkoa ja on puoluejohtajien ikäkonkari 51 vuodellaan.
1960-lukulaisia edustavat perussuomalaisten Timo Soini, 49, RKP:n Stefan Wallin, 44 ja keskustan Mari Kiviniemi, 42.
He ovat välimaastosukupolvea suurten ja pienten ikäluokkien välissä, jotka muistavat lapsuudestaan köyhän Suomen.
Kuusikymmentälukulaiset pääsivät kuitenkin talouden kasvun ja pohjoismaisen hyvinvointivaltion siivittämänä elämässä ja uralla eteenpäin.
He ovat peruskoulusukupolven tähtiä, jotka oppivat ääntämään englantia kielistudiossa ja reilasivat kesät Euroopassa.
Yhteiskuntasopimuksen julkilausumaton lupaus oli, että koulutus takaa työpaikan ja työpaikka vakaan porvarillisen elämän. Insinööri-Suomi loi itseluottamusta.
Pieniin ikäluokkiin kuuluvat kokoomuksen Jyrki Katainen, 39, SDP:n Jutta Urpilainen, 36, vihreiden Ville Niinistö, 35 ja pahnanpohjimmaisena vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki 34.
Tietokoneet, kännykät ja netti olivat jo heidän leikkikumppaneitaan. Vaikka kolmikymppisten sukupolven lapsuutta eivät varjostaneet isien sotatraumat, niin lapsuuteen ajoittuva syvä lama karsi peruskoulusta välipalat, tukiopetuksen ja kerhotunnit. Yhteiskuntasopimusta muutettiin kesken kaiken, nuorilta kysymättä.
Ex-ministeri Tytti-Isohookana-Asunmaan toteuttama opintotukiuudistus 1990-luvun alussa lievitti hätää ja opiskeluvuosista saattoi selvitä jopa ilman opintolainoja.
Lainat olisivatkin olleet rasite, sillä 1970- ja myöhemmin 1980-luvulla syntyneet sukupolvet eivät tiedä, mitä tarkoittaa turvallinen, vakaa, pysyvä ja kokoaikainen työsuhde.
Sen sijaan tuttuja sanoja ovat prekariaatti, silpputyö, vuokratyö, tarvittaessa töihin kutsuttava jne.
Nuoren sukupolven pitäisi pystyä uudenlaiseen 2000-luvun johtajuuteen. Voisi olettaa, että nuoren sukupolven marssi valtaan muuttaa rakenteita ja uusii käytäntöjä.
Mutta kuinkas on käynyt. Uutta johtajuutta odotellessa pitää ensin korjata edellisen sukupolven idealistien virheet muun muassa Euroopan unionin laajentumisesta ja euron kriisistä. Kovassa paikassa punnitaan kyvyt ja oppimisnopeus.
Pienelle ikäluokalle politiikka on tarjonnut vaikutusmahdollisuuksia. Periaatteessa nuoriin suhtaudutaan puolueissa hyvin myönteisesti.
Yritysmaailmassa valta on vielä vahvasti viisi- ja kuusikymppisillä miehillä. Vaikutusvaltaisina mediajohtajina puolestaan ovat pääosin neli- mutta ei vielä ihan viisikymppiset miehet.
Aiemmin politiikka oli mahdollisuus nimenomaan nuorille naisille. Politiikassa on pitkään toiminut valta-akseli vanhat miehet ja nuoret naiset.
Perussuomalaisten myötä myös nuoret miehet ovat löytäneet poliittisen vaikuttamisen. Tulevaisuudessa asetelma voi keikahtaa siten, että vallassa ovat vanhat naiset ja nuoret miehet.
Poliittinen vastuu lepää joka tapauksessa 1970-luvulla syntyneillä johtajilla. Uuden sukupolven johtajat ovat aivan liian hyvätapaisia kapinoidakseen. Siitä merkkinä on lähinnä Arhinmäen pukutennarit.