Enää ei tarvitse pukeutua kansallispukuun voidakseen soittaa kannelta. Kanteleesta on tullut tasa-arvoinen muiden soittimien kanssa. Kansallissoittimella ei enää edes tarvitse soittaa pelkkiä sovituksia muille soittimille tehdyistä kappaleista, vaan sille tehdään nykyään omia sävellyksiäkin.
Kanteleensoittoa voi opiskella kymmenissä eri oppilaitoksissa. Ammattimaisia soittimen rakentajia on vain muutamia.
Erkki Leskelä on pyörittänyt omaa kanteleverstastaan Ylikiimingissä kohta kaksikymmentä vuotta. Hän on ainoa, joka tekee kanteleen uudistajan Paul Salmisen mallin mukaisia konserttikanteleita. Leskelä on tehnyt kanteleeseen monia uudistuksia ja parannuksia, esimerkiksi modernisoinut virityskoneiston.
Nyt Leskelä on jäämässä eläkkeelle. "Koko touhu olisi loppunut, ellei poikani Timo olisi halunnut jatkaa."
Timo Leskelä on isänsä verstaassa oppisopimuskoulutuksessa. Konserttikanteleen tekoa ei muuten voisi edes opiskella.
"Timo on lastukasassa kasvanut. Jo pikkupoikana hän hinkui tehdä kanteleen valmiiksi. Hän pistää vielä paremmaksi kuin minä", sanoo Leskelä isän ylpeydellä.
Timo Leskelän mukana kanteleverstas muuttaa syksyllä Ylikiimingistä Utajärvelle.
Kanteleen rakennukselle ei löydy rahoitusta
Erkki Leskelä pelkää, että perinteinen käsityötaito katoaa Suomesta. Harrastelijoita toki on paljonkin. Leskelä on itsekin kouluttanut kymmeniä samanlaisilla kansanopistokursseilla, jollaisesta hän itsekin aikanaan aloitti. Ammattitekijät vain käyvät vähiin.
"Oulun ympäristössä ei nykyään ymmärretä muuta kuin Nokiaa", Leskelä sanoo.
Kolmekymppisen uuden yrittäjän on vaikea rahoittaa kanteleverstasta omillaan. Leskelät ovat vetäneet joka narusta, mutta verstaalle ei löydy tukea mistään. Soitinrakennusta ei pidetä taiteena eikä oikein minään muunakaan. "Monesti soitinrakennusta ei ymmärretä kulttuuriksi, vaan minua pidetään jonakin keittiökalusteiden tekijänä", Leskelä sanoo.
Starttirahaakaan ei myönnetä valmiiseen yritykseen. Tuotemerkki ja yrityksen nimi kun pysyvät samana, vain tekijä vaihtuu. "Mutta jos me Timon kanssa lyödään kintaat tiskiin, loppuvat Paul Salmisen konserttikanteleet Suomesta", Leskelä muistuttaa.
Leskelä ehdottaa esimerkiksi säätiön tai kulttuurirahaston perustamista, jotta kanteleenrakennuksen tulevaisuus olisi taloudellisesti turvattu. "Kun vain saisi jonkun arvovaltaisen tahon kiinnostumaan asiasta", Leskelä toivoo. "On tämä sentään kansallisomaisuutta. Ja onhan minulla tietysti myös oma lehmä ojassa."
Leskelä on aikanaan ostanut Salmisen piirustukset. Lisäksi Leskelän oma osaaminen olisi siirrettävissä seuraavalle sukupolvelle. "Soittimen teko on vain minun hyppysissäni. Ei sitä voi laittaa paperille, vaikka kuinka yrittäisi."
Autonasentajan kokemuksesta oli apua
Ennen soitinrakentajaksi ryhtymistään Leskelä työskenteli 21 vuotta autonasentajana. "Jos minulla olisi musiikki- tai puuseppätausta, olisin ehkä ymmärtänyt tämän homman mahdottomuuden", Leskelä myhäilee.
Hän tosin myöntää, että autonasentajan työ on sekin haasteellista käsityötä. Entisestä ammatista on ollut monenlaista hyötyä kanteleen rakennuksessa. Leskelä tuntee voiteluaineet ja metallin työstämisen. Puuosia konserttikanteleessa on yli 50, mutta virityskoneistoon kuuluvia ja muita metalliosia on satoja.
Erkki Leskelä rakensi ensimmäisen kanteleensa vuonna 1979. Soitin ei kuitenkaan vastannut toiveita, ja hän ryhtyi tutkimaan eri materiaaleja ja etsimään parempaa sointia. Sillä reissulla Leskelä on edelleen.
Vuonna 1983 kanteleista tuli perheen elinkeino. Eksoottisiakin asiakkaita on uran varrelle kertynyt, viimeisimpänä Japanin uuden suurlähettilään rouva. Japaniin on ollut Ylikiimingistä jopa pienimuotoista vientiä.
Leskelän soittotaidoissa tuskin on kovasti moittimista, mutta hän suostuu esiintymään vain sukujuhlissa. "Soittamiseen olisi sama kynnys kuin rakentamiseenkin, pitäisi olla ehdoton huippu. Häät ja hautajaiset menettelevät, molemmissahan itketään muutenkin", Leskelä naureskelee.