J. R. Danielson-Kalmari (1853–1933) oli historiantutkija, valtioneuvos ja poliitikko, joka puhui ”vaarallisesta kansanvallasta” silloin, kun suomalaisuusmiehet nostivat tavoitteekseen Suomen itsenäistymisen ja eron Venäjästä.
Hän itse oli myöntyväisyyshenkinen ja oli sitä mieltä, että neuvottelutie oli ainoa jota voitiin käyttää – yhteisymmärryksessä Venäjän johdon kanssa.
Hän katsoi, että rohkea kansanvallan käyttö voisi johtaa kannaltamme suuriin ikävyyksiin. Myöhemmin Danielson-Kalmari kuitenkin liittyi itsenäisyysmiehiin ja oli mukana samoissa pyrkimyksissä heidän kanssaan.
Nyt ajattelemme, että on edetty täysin erilaiseen aikakauteen eikä tällaiselle pelolle ole enää aihetta. Asiaa on silti syytä vielä tutkiskella.
Olemme valinneet, kansanvaltaa käyttäen, eduskunnan ja valtionjohdon, jotka hoitavat valtiontaloutta toivottavasti kestävällä tavalla ja kaikki tärkeät asiat huomioiden. Maailmassa eletään kuitenkin suurten muutosten aikaa, niin myös meillä Suomessa
Hallitus on saanut eteensä niin suuren asiaruuhkan, että sen hoitaminen alkaa olla jo jaksamiskysymys.
Eräs näistä asioista on maamme energiankäyttö, jossa olisi saatava muutos aikaan. Ostamme yli puolet käyttämästämme energiasta, vaikka tutkimusten mukaan voisimme siirtyä ajan saatossa täysin kotimaisiin lähteisiin.
Omien energiavarojemme riittävyydestä on kerätty viime vuosien aikana vahva ja vakuuttava tutkimusnäyttö, ja muutosprosessi voitaisiin käynnistää välittömästi.
Käyttämästämme energiasta lähes toinen puoli saadaan fossiilisista polttoaineista. Kotimaisiin lähteisiin siirryttäessä saisimme samalla satatuhatta uutta työpaikkaa.
Energia-asiaa jarruttaa energian suur- ja pientuottajien välinen ristiriita. Suuret ovat niskan päällä ja hallinnoivat nykyistä fossiilituotantoa, eivätkä he halua luopua asemistaan. Uusiutuvat lähteet ovat pieninä yksikköinä eri puolilla maata, muun muassa maanviljelijöiden omistuksessa, ja uusiutuviin siirtyminen tapahtuu toivottoman hitaasti.
Verotusedut ja yhteiskunnan tuki suosivat fossiilienergiaa, ja puukäyttöisiä lämpökeskuksia on siirretty hiilelle.
Myöskään maatiloja suurine bioenergiavaroineen ei ole päästetty mukaan tuotantoon.
Toinen arka alue on ruoantuotannossa. Menetämme siinä jatkuvasti asemia kilpailijoillemme. Toinen puoli syömistämme maitojalosteista tuotetaan jo ulkomailla, vaikka voisimme tuottaa ne itsekin. Kuitenkin hinta ratkaisee.
Luonnonvarakeskuksen tutkija Kalle Hoppula kirjoittaa, että mikäli oma ruoantuotanto loppuu, ilmastonmuutos heikentää maailman kokonaistuotantoa siinä määrin, ettei ruokaa saa ostaa mistään. Tilanteessa ollaan ehkä jo kymmenen vuoden kuluttua.
Kotimaisen ruoantuotannon varmistaminen vaatisi riittävän tuen omalle tuotannolle. EU-tukea ollaan supistamassa tulevalla tukikaudella puoleen nykyisestä. Tämän asian hoitaminen kuuluisi hallituksen tärkeimpiin toimiin, eikä siinä olisi varaa hidastella. Asia ei kuitenkaan ole ollut esillä hallituksen suunnitelmissa lähitulevaisuuden varalle.
Mikäli maataloustuotanto loppuu, romahtaa myös koko elintarvikeketju ja menetämme kolmannen osan kansantaloudestamme.
Omaan energiaan siirtyminen ja oman ruoantuotannon säilyttäminen ovat asioita, joita emme ole pystyneet takaamaan. Kansanvaltaisen äänestyksen tuloksena syntynyt eduskuntamme ei ole pystynyt tekemään tässä asiassa tarvittavia päätöksiä.
Mistä löytyy nykyisen järjestelmän korvaava vaihtoehto? Siinäpä miettimistä poliitikoille ja valtio-oppineille.
Erkki Raudaskoski
Rovaniemi
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.