Suomalainen uskonnollisuus on uskontokasvatussihteeri Pekka Y. Hiltusen mukaan liikkeessä kohti yksityisempää ja sitoutumattomampaa uskonnollisuutta. Tämän uuden kansanuskonnon vaarana on, että uskonnollinen tieto hämärtyy ja pinnallistuu. "Toivoisin, että koulu ja kirkko voisivat terävöittää opetustaan", Hiltunen toteaa.
Hiltunen esitelmöi opettajaliiton valtakunnallisilla opettajapäivillä lauantaina Oulussa.
Kirkon haaste on kasvanut sitä mukaa kun uusi kansanuskonto ja -uskonnollisuus valtaa alaa myös Suomessa. Vielä toistaiseksi suomalaiset kuuluvat kirkkoon, mutta esimerkiksi Saksassa kirkosta eroaminen on lisääntynyt. Viime vuonna 140 000 saksalaista erosi evankelis-luterilaisesta kirkosta.
"Tämä ei tarkoita sitä, että ihmiset olisivat hyljänneet uskonnolliset ajatukset vaan sitä, että uskollisuus instituutiota kohtaan on romahtanut ja loppunut", Hiltunen selventää läntisen Euroopan uskonnollista tilannetta.
Kohti kevytlevite-uskonnollisuutta
Hiltusen mukaan tämän päivän suomalainen kansanuskonnollisuus on kevytleviteuskonnollisuutta.
Suomen uskonnollisuuden kehitys eroaa Hiltusen mukaan läntisen Euroopan uskonnollisesta kehityksestä. Suomessa on paljon yksilöllistä uskonnollisuutta; ihmiset esimerkiksi rukoilevat yksinään, mutta toisaalta eivät sitoudu kirkkoon. "Pako kirkosta ei ainakaan vielä koske Suomea. Se jää nähtäväksi, mitä elokuussa voimaan astunut uusi uskonnonvapauslaki tuo tullessaan", Hiltunen sanoo.
Uskonnon yksilöllistyminen ei kuitenkaan ole Suomessa johtanut kirkollisten riittien väheksymiseen. Kaste, häät ja hautajaiset ovat Hiltusen mukaan yhä suomalaista kansanuskonnollisuutta. Kuitenkin institutionaalinen uskonto on saanut rinnalleen uutta kansanuskonnollisuutta.
"Samalla kun uskonnollisuus yksityistyy, se mahdollistaa uushenkisyyden. Ihannoidaan ja romantisoidaan muita uskontoja. Kun uskonto on yksityistä, sitä ei tarvitse koskaan testata. Se joka pitää kristinuskoa omanaan kevyin perustein, ei voi järeästi perustella tai sitoutua uskontoon", Hiltunen argumentoi.
Hyvinvoinnin jälkeiseen uskonnollisuuteen liittyy Hiltusen mukaan ruumiillisuus, kokemuksellisuus, lyhytaikaisuus ja sitoutumattomuus. Tämä uusi kansanuskonnollisuus ei Hiltusen mukaan vaikuta ainoastaan kirkon ulkopuolella, vaan myös sen sisällä. Kristinuskon piirissä ja Suomessa voi hyvin muun muassa karismaattinen liike, hiljaisuuden liike ja esimerkiksi Tuomasmessu.
"Jos meillä olisi sellainen uskonto, joka olisi yksilöllistä, auktoriteettivastaista, kokemuksellista ja ruumiillista, se olisi myyntimenestys", Hiltunen toteaa sarkastisesti.
Suomessa ei HIltusen mukaan kuitenkaan sitouduta uusiin uskontoihin. Hare Krishna-liikkeeseen kuuluu Suomessa vain noin 50 ihmistä samoin Tiibetin buddhalaisuuteen on sitoutunut ehkä noin 30 suomalaista.
"Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, etteikö suomalaiset olisi kiinnostuneita näistä uskonnoista."
Kevytleviteuskonnollisuudessa ei tarvitse tehdä selkeää eroa siitä, kuuluuko kirkkoon vai ei. Tämä uususkonnollisuuden piirre ei Hiltusen mukaan liity pohjoisen lestadiolaisuuteen. Pohjois-Suomi muodostaa Hiltusen mukaan uususkonnollisuuden valossa erikoisen alueen.
"Ihmiset kokevat kristinuskon hyvin voimakkaasti sen kuvan kautta, jonka he saavat lestadiolaisuudesta joko sen sisä- tai ulkopuolelta."