Kansantalous on vaikea tieteenala, eihän se muuten olisi aina rempallaan. Vuodenvaihde on kuitenkin erinomainen hetki lyhyelle johdantokurssille siitä, mitä kansantaloudessa oikein tapahtuu.
Ensinnäkin on huomautettava, että kansantalous ei ole taloutta samassa mielessä kuin esimerkiksi kotitalous. Siihen ei siis kuulu se, että valtiovarainministeriössä on siivouspäivä tai Jyrki Kataisella tiskivuoro. Kansantalouden raha-asioita sen sijaan hoidetaan periaatteessa aivan samoin kuin kotitaloudessakin eli kaivetaan viimeiset sentit toisten taskuista ja törsätään ne.
Kaupassa käyntiä vain sanotaan kansantaloudessa kaupankäynniksi.
Ja sitten tähän uudenvuoden aikaan. Silloin sattuvat tiivistetysti suunnilleen kaikki tapahtumat, jotka kansantalouteen kuuluvat yleisemminkin. Ensinnäkin ennen joulua vietetään hillitöntä kulutusjuhlaa. Kansa ravaa kaupoissa silmät suittirenkaina ja maksaa mitä tahansa mistä tahansa. Kansantaloudessa tätä sanotaan ylikuumenemiseksi, mutta asiaan kuuluu ennustaa ainakin jouluaattoon saakka, että entinen meno jatkuu silmänkantamattomiin tulevaisuuteen. Siksi tuntuu siltä, että on pakko ostaa nyt, koska huomenna kaikki voi olla kalliimpaa.
Huomenna kuitenkin kaikki on halvempaa. Kun ylikuumeneminen on saavuttanut huippunsa, siirrytään seuraavaan vaiheeseen.
Kotitaloudessa sitä kutsutaan krapulaksi, kansantaloudessa alennusmyynneiksi, laajemmin lamaksi. Tunnusmerkit ovat joka tapauksessa samat: entinen porsastelu aiheuttaa tunnontuskia, eikä mikään enää pysy sisällä. Kaupoista myydään ulos kaikki mitä saadaan menemään millä hinnalla tahansa. Ihmiset ostavat nyt sen takia, että koskaan enää ei saa näin halvalla.
Tässä tullaan kansantalouden kirjanpitoon, joka on vielä monimutkaisempaa kuin kansantalous itse, koska kansantalous sentään on yksinkertaista, mutta kirjanpito kaksinkertaista. Mutta eipä hätää, kirjanpidonkin luonne selviää katsomalla, mitä rahalle tapahtuu. Aluksi sitä näyttää katoavan taivahan tuuliin miljarditolkulla, kun kaikkien tuotteiden hinnat laskevat alen aikana.
Jos kansantuote eli kaikkien myynnissä olevien tavaroiden yhteinen arvo ennen joulua on vaikkapa 100 miljardia euroa, ja alennusprosentti on keskimäärin 30, kansantaloudesta häviää yhtenä yönä 30 miljardia euroa.
Tuo tuntuu kummalliselta, mutta ei se sitä ole, kun otamme huomioon rahan häviämättömyyden lain: rahaa on aina yhtä paljon, mutta se jakautuu eri tavalla. Nuo 30 miljardia ale-euroa ovat siis edelleen jossakin -- mutta missä?
Vastauksen saamme katsomalla taivaalle uudenvuodenaattoiltana. Sinnehän ne kadonneet eurot hupenevat, ilotulitusraketteina taivahan tuuliin, kuten alun perin näyttikin. Jos jotakin jää jäljelle, voimme luottaa niin sanottuun markkinamekanismiin eli hallitukseen, EU:hun, työmarkkinajärjestöihin ja sen sellaisiin. Kyllä ne vuoden mittaan keksivät rahanreikiä myös ilotulituksesta jäljelle jääneille rahoille -- ellei muualle niin herrojen optioihin ja muiden palkankorotuksiin.
Tämmöistä siis on kansantalous. Ei ollenkaan niin vaikeaa kuin luultiin, eihän?