Pelimannitalon hirsiseinistä huokuu kulttuurihistorian tuoksu. Sen oviaukot natisevat liitoksistaan, kun Kaustisen kansanmusiikkifestivaalien ihmiset puskevat sisälle.
Pelimannitalon pikkuruisissa huoneissa vaihtuvat kokoonpanot ja kuulijat tiuhaan. Kokoonpanot vaihtuvat siksi, koska kaikkien pitää päästä lauteille, ja ihmiset siksi, koska orkesterien vihtoessa musiikkia ilmoille huoneissa on kuuma kuin kesäisen rantasaunan löylyissä. Hirsitalossa ei vedä ovista ja ikkunoista.
Pelimannitalon perustuksia vingutetaan Kaustinen Folk Music Festivaaleilla jo 41. kertaa. Lauantaina alkaneet kekkerit päättyvät virallisesti vasta ensi sunnuntaina, mutta varsinaista ohjelmaa silloin ei enää ole. Sunnuntaina kulttuurin kyllästämät ihmismassat pakenevat kivitaloihinsa keskeltä suomalaista maaseutua.
Maaperä on kyllä suomalainen ja keskipohjalainen, mutta juhlat kaikkea muuta. Kansainvälisyyden leima on iskostunut kansanmusiikkifestivaaleihin kuin muovinen korvamerkki Mansikin kuuloelimeen.
Kantésta
Kidjoon
Tämänkertainen kansainvälisyyskasvatus suuntaa katseet lähinnä Afrikkaan ja Meksikoon, mutta esimerkiksi myös Kiinaa, Unkaria ja Pohjoismaita on tarjottimella.
Afrikan kirkkaimmat lähettiläät ovat guinealainen Mory Kanté ja beniniläinen Angelique Kidjo. Kanté ei ole jäänyt yhden hitin - Yèkè Yéké - ihmeeksi, sillä myytyjä levyjä on toista miljoonaa. Hän ylitti ensimmäisenä afrikkalaisena miljoonan myydyn levyn rajan.
Kidjo puolestaan palkittiin uudesta DjinDjin-levystään Grammy-pystillä. Hänellä on levyllään arvovaltaista seuraa Carlos Santanan ja Peter Gabrielin johdolla. Moderni groove-poljento yhdistettynä afrikkalaiseen rytmiin ja elastisuuteen tuottanee tyydytystä Areenan telttakankaan alle saapuvalle yleisömassalle.
Suuret nimet, maailmanluokan esiintyjät, ovat Kaustisen kasvojen toinen poski. Toisella poskella - yhtä tärkeänä - läimivät sointuja ilmatilaan perinteiset hanuristit, viulistit ja kanteleen soittajat. Kaustisen festivaalit pohjaavat toimintansa "pitkän perinteen kunnioittamiseen".
Samalla kuitenkin festivaalit ovat irrottautuneet yhä enemmän ja yhä kauemmaksi perinteisestä kansanmusiikista. Tarjolla on tanssia, jazzia, viihdemusiikkia ja kitaravetoista gospelia. Saattaapa vuonna 1984 edesmennyt mestaripelimanni Konsta Jylhäkin pyörähtää arkussaan, mikäli on tietoinen "kansanmusiikin" uusista ulottuvuuksista.
Sponsorit tukena
ja turvana
Aika kuitenkin elää ajallaan. Markkinat vievät perinteitä mennessään kuin laine lastua.
Tänä vuonna Kaustisen festivaalien toimitusjohtaja Jorma Jokiniva sai ilokseen huomata, että sponsorit ovat löytäneet tapahtuman. Ja mitä enemmän ja isompia sponsoreita, sitä isompi ja näyttävämpi tapahtuma.
Kaustisella kylvetäänkin tänä vuonna yltäkylläisyyden kulhossa. Yli 2 500 soittajaa ja tanssijaa yli 20 maasta on huikea luku. Eipä ihme, että Pohjoismaiden suurimman kansanmusiikki- ja tanssifestivaalin tapahtumaviikko kerää ennakkomyynnin perusteella 120 000 kävijää.
Ensimmäisenä vuonna, vuonna 1968, vieraita oli vain noin 20 000. Jo silloin, tuolla väkimäärällä, tavoitteena oli järjestää "törkiän koriat pidot".
Pelimannitalon alarinteessä kytevällä iltanuotiolla pidot ovat parhaimmillaan. Konsta Jylhän perinne sekoittuu savun hajuun ja soiton makuun.