Suomi on mukana Ruandan kansanmurhan jälkiselvittelyssä Porvoossa alkaneessa oikeudenkäynnissä. Prosessi on kallis ja vaativa, mutta se on tärkeää viedä läpi. Kauheuksiin syylliset pitää kaivaa esiin ja syyttömät vapauttaa.
Vuoden 1994 keväällä afrikkalaisessa Ruandassa elettiin karmein sadan päivän jakso, mitä maapallolla on nähty sitten toisen maailmansodan. Maan kahden suurimman väestöryhmän eli tutsien ja hutujen syvät keskinäiset kaunat puhkesivat maanlaajuiseksi verenvuodatukseksi, joissa hutufanaatikot ryhtyivät järjestelmällisesti surmaamaan tutseja ja maltillisia hutuja.
Maa vajosi niin syvälle pimeyden ytimiin, että sitä on vaikea käsittää. Surmattuja makasi kaduilla ja teillä kaikkialla maassa. Naapurit ja työkaverit surmasivat toisiaan, lääkärit potilaitaan, opettajat oppilaita. Yleisin surma-ase oli viidakkoveitsi. Kansanmurhaa helpotti kansainvälisen yhteisön epäröinti asioiden kulkuun puuttumisessa. Yleisen arvion mukaan veritöissä kuoli lähes 800 000 ihmistä.
Toisen maailmansodan tai Jugoslavian hajoamissotien karmeuksien tavoin kyseessä ovat tapahtumat, joita ei saa unohtaa ja joissa syylliset pitää saattaa tuomiolle. Porvoossa tiistaina alkanut oikeuskäsittely on osa tätä pyrkimystä.
Porvoossa syytettynä on 58-vuotias hutuihin kuuluva mies, joka tuli Suomeen vuonna 2003. Miehelle vaaditaan elinkautisrangaistusta joukkotuhonnasta tai vaihtoehtoisesti 15 murhasta. Mies on tiukasti kiistänyt syytteet, ja ennen oikeuden ratkaisua häntä ei pidä syylliseksi julistaa.
Oikeuden urakka on kaikkea muuta kuin yksinkertainen. Jo nyt tapaus on aiheuttanut täällä paljon viranomaistyötä ja vienyt aikaa ja rahaa. Oikeudenkäyntiin kuuluu käräjäoikeuden harvinainen, ainakin kuukauden mittainen matka Ruandaan ja sen eteläiseen naapuriin Burundiin. Paikan päällä on tarkoitus kuulla sekä syyttäjän että puolustuksen todistajia.
Se että silminnäkijätodistajia kuullaan paljon, ei vielä tee ratkaisua helpoksi. Todellisen kuvan muodostamista 15 vuoden takaisista tapahtumista vaikeuttavat takuuvarmasti myös kieli- ja kulttuurierot. Poikkeuksellisen oikeudenkäynnin hintakin nousee kovaksi, noin miljoonaan euroon. On vain toivottava, että käräjäoikeuden ammattitaito ja voimat riittävät.
Porvoon käräjäoikeuden puheenjohtaja ehti julkisuudessa harmitella, ettei syytettyä luovutettu Ruandaan viime keväänä, kun maasta tuli asiaa koskeva pyyntö. Laamanni Lars Karlsson perusteli kantaansa sillä, että Ruotsikin on päättänyt luovuttaa kotimaahansa maassa olevan ruandalaisepäillyn. Päätöstä ei tosin ole pantu voimaan.
Karlsson on oikeassa siinä, että epäiltyjen rikosten tapahtumapaikkana Ruanda olisi luonnollisin jutun käsittelypaikka. Todistajat olisivat lähellä, ja Suomen valtiokin säästäisi pitkän pennin.
Suomen oikeusministeriö torjui kuitenkin luovutuspyynnön, koska arvioi, ettei syytetty saisi Ruandassa oikeudenmukaista ja puolueetonta oikeudenkäyntiä. Jos tällainen riski todella on olemassa, ministeriön ratkaisu oli oikea. Kansanmurhan päälle ei tarvita oikeusmurhia.
Tapaukseen liittyvä peruskysymys on, kuuluvatko Ruandan asiat ylipäätään Suomelle. Kyllä ne tällaisessa tapauksessa kuuluvat. Osallistuminen oikeusprosessiin voidaan rinnastaa jopa kehitysyhteistyöhön. Suomi voi näyttää hyvää esimerkkiä oikeusvaltion toimintatavoista, joita Ruandakin tarvitsee kansallista sovintoa rakentaessaan.