Episodi Istanbulista: Turisteja kuljettava taksi työntyy risteykseen huolimattomasti, ja auton keula kolahtaa oikealta tulevan henkilöauton puskuriin.
Henkilöautosta nousee kimmastunut hahmo. Turistit taksin takapenkillä pidättävät hengitystään. Kuohahtaako turkkilainen veri? Alkavatko nyrkit heilua? Henkilöautoilija kävelee vaaksan päähän taksimiehestä ja kajauttaa kommenttinsa ilmoille isoja kirjaimia käyttäen. Sitten huuto loppuu, mies marssii autolleen ja kaasuttaa pois. Ei verta, ei väkivaltaa.
Turistit saavat havainto-oppia turkkilaisesta kriisinhallinnasta ja kansanluonteesta. Jos suomalaisten autot kolhivat toisiaan, tilanne ei koskaan ole ohi alle minuutissa.
Vai pitääkö kuitenkin olla varovaisempi päätelmissä? Ehkä kyse ei ollutkaan turkkilaisesta joustavuudesta vaan vain siitä, ettei paikalle haluttu poliiseja. Ja kertoiko tapaus sittenkin vain näiden kahden satunnainen autoilijan luonteenlaadusta eikä mitään yleisempää turkkilaisuudesta?
Kansanluonne on termi, joka nousee esiin etenkin silloin kun jossakin menee huonosti, ja sille pitää hakea selitys. Muun muassa seuraavia analyysejä on kuultu vuosien mittaan: Jugoslaviassa soditaan, koska serbit ovat kiihkeitä ja kostonhaluisia.
Espanjan ja Portugalin taloudet ovat vaikeuksissa, koska ne kuuluvat mañana-vyöhykkeeseen, jossa asioihin tartutaan vasta huomenna. Italialaisista kertoo se, että ne äänestävätkin Berlusconin kaltaista elostelijaa.
Ja sitten kreikkalaiset, joihin on yhdistetty kaikki huonot ominaisuudet. Hulttioita, kuvasi tv-haastattelussa Timo Soini. Ja on näitä luonnehdintoja kotimaassakin. Kierot savolaiset, jäyhät pohjalaiset ja satakuntalaiset, joissa yhdistyvät hämäläisten hitaus ja varsinaissuomalaisten ylimielisyys.
Kansanluonne-selitykset ovat houkuttelevia, mutta niihin liittyy ongelma: ne toimivat vain hetkittäin. Teoria, joka toimii vain välillä, ei ole kunnon teoria. Esimerkiksi turkkilaisen ajattelutavan kontolle työnnettiin aikanaan paljon siitä, että maa kärsi talouskaaoksesta ja jätti-inflaatiosta.
Viimeisten vuosien aikana Turkissa on kuitenkin noudatettu kurinalaista talouspolitiikkaa, ja tulokset näkyvät jo kansan vaurastumisenakin.
Kansa ja epäilemättä sen luonnekin ovat kuitenkin samat kuin ennenkin. Saksalaiset taas tunnetaan järkiperäisyydestä, mutta maan historiasta löytyy esimerkkejä todellisuudentajun kohtalokkaasta hämärtymisestä.
Samaan kansakuntaan liitetään myös muototarkkuus ja jäykkäliikkeisyys. Maan työmarkkinoilla on viime vuosina kuitenkin sovittu sellaisesta joustavuudesta, josta suomalaiset työnantajat näkevät päiväunia.
Entinen mallimaa toiselta puolen maailmaa eli Japani on elänyt jo pian kaksi vuosikymmentä talouden taantumaa. Vielä 1990-luvun alkuun asti maa kuitenkin tunnettiin talousihmeenä, jota pitkälle selitettiin nimenomaan japanilaisella kansanluonteella, tehokkuudella ja järjestelmällisyydellä.Maassa ei ole vaihdettu kansaa.
Kreikan kohdalla on kummasteltu, miten nykyinen kaaos voi syntyä maassa, joka historiansa aikana on antanut maailmalle muun muassa Sokrateen, Platonin, Aristoteleen ja Pythagoraan kaltaisia järjen ja hengen jättiläisiä.
Siitä nykykreikkalaisia voi ainakin syyttää, että ovat uskoneet ylettömiä lupailleita poliitikkoja. Mutta onko kysymys kansanluonteesta vai poliittisen kulttuurin kehittymättömyydestä kuningas- ja sotilasvallan jälkeen sekä huonosta herraonnesta? Sokrates olisi luultavasti ollut parempi pääministeri kuin kaikki viime vuosikymmenten Karamanlisit ja Papandreut.
Yhtenä kreikkalaisten luonteenlaadun kypsyyttä testaavana mittarina toimivat ensi helmikuussa järjestettävät parlamenttivaalit. Silloin nähdään, antaako kansa taas kannatuksensa epärealistia lupauksia antaville kaaospuolueille. Jos helleenit vielä kerran menevät halpaan, on lupa puhua jo kansanluonteenkin ongelmista.