Kan­san­edus­ta­jas­ta kan­sa­lai­sek­si

Valehtelisin, jos väittäisin, että muistaisin kaikki uroteot, mitä hieman tämän tekstin yläpuolella oleva herra sai kansanedustajana aikaan. Ahti Pekkala eli Pekkalan Ahti. Tuttu nimi, tutut kasvot.

Valehtelisin, jos väittäisin, että muistaisin kaikki uroteot, mitä hieman tämän tekstin yläpuolella oleva herra sai kansanedustajana aikaan. Ahti Pekkala eli Pekkalan Ahti. Tuttu nimi, tutut kasvot.

Keskustapuolueen kavereita, kuten haapavetisen pankinjohtajan oli syytäkin olla -- ainakin päästäkseen edustamaan kansaa. Arkadianmäen herrasta tuli myöhemmin maaherra. Tavallisen kansalaisen ajatuksissa titteli asettuu jonnekin maahisen ja herraskaisen välimaastoon. Mystinen olento.

Kuinka moni oikeasti tietää, mitä maaherra työkseen tekee? Omistaa maata?

Liitetään suosiolla yhtä hämärään kastiin kuin vuorineuvos (siirtää vuoria?), metropoliitta (metronkuljettajien esimies?) ja kamarineuvos (makuuhuonehommia?).

Perjantaisena iltapäivänä Haapaveden keskustan tuntumassa, pöydän toisella puolella istuu ilmielävä Ahti Pekkala eli Pekkalan Ahti. Muutama ryppy on tullut 1980-luvun tv-kuvien jälkeen kasvoille lisää, mutta piirteet ovat entiset. Jotenkin jylhät ja arvokkaat.

Kravatti on poissa, ei kiristä puku hartioita. Metsurin tamineet tekevät herrasta maanläheisemmän.

Puhumme kotkista, läheisestä Kirkkojärvestä, pannukakusta, poliitikon työstä ja siitä, kuinka hiljainen maailma oli 1930-luvulla. Entinen pankinjohtaja ei yritä opettaa, ei saarnaa.

Hän juttelee kansalaisena kansalaiselle.

Takapihalla on kasa haapavetisiä rankoja. Suuri osa niistä on jo ehtinyt päätyä moottorisahan ja kirveen kautta klapipinoihin. Siisteihin riveihin, joista ne aikansa kuivuttuaan päätyvät lämmittämään tiiliverhottua, kaksikerroksista omakotitaloa.

Entinen tripla-valtionvarainministeri tietää, miten säästetään -- sekä omaa pörssiä että luontoa.

Entinen poliitikko voi puhua vapaammin kuin nykyinen poliitikko. Tilivelvollisuus äänestäjille on loppunut. Uusia vaaliuurnia ei enää tule. Se on ohi. Valehtelu on ohi.

Vai onko totuuden kiertäminen valehtelua? Onko se, että sanoo paljon, mutta ei sano mitään, valehtelua? Kaikkeen harjaantuu, sanoo Ahti Pekkala eli nykyinen Pekkalan Ahti.

Poliitikko on näyttelijä, joka esittää työroolia.

Vai kuvitteletteko, että virkamieskieltä julkisuudessa viljelevä kansanedustaja puhuu kotona rakkaalleen iltapesun jälkeen tyyliin: "Näkisin, että tässä vallitsevassa tilanteessa ja ankaria loppuiltaa koskevia päätöksiä tehtäessä on syytä ottaa huomioon molempien osapuolten toiveet, jotta voimme saavuttaa kaikkia tyydyttävän lopputuloksen."

Poliitikko on puhuja. Synnynnäinen tai synnytetty puhuja.

Kun edessä on mediamylläkkä ja mikrofoneja enemmän kuin väkeä KalPan maalilla, on viisasta puhua paljon, vaikkei olisi mitään sanottavaa. Tärkeintä on, että nimi jää mieleen.

Päätettävät asiat voivat olla arkaluonteisia tai kiusallisessa vaiheessa. Silloin en-aio-nyt-sanoa-tähän-asiaan-juuta-en-jaata toimii mainiosti, kun sanottavansa piilottaa monimutkaisten lauserakenteiden erämaahan.

Pelataan aikaa. Potkaistaan pallo sivurajan yli aina tilaisuuden tullen. Jäädään maahan teeskentelemään loukkaantunutta. Vain voitto merkitsee jotain; eivät keinot sen saavuttamiseksi.

Mutta Ahti Pekkala on toista maata. Hän on tavallisen mukava eläkeläinen. Se on kaikkien syytä tietää.

Pekkalan Ahti, näin meidän kesken.

Onko se, että sanoo paljon, mutta ei sano mitään, valehtelua?

Ilmoita asiavirheestä