Suomen yksikamarinen eduskunta täytti eilen sata vuotta, ja eduskunta muisti asiaa juhlaistunnolla ja -konsertilla. Edustuslaitoksen uudistus 1906 onkin muistamisen arvoinen. Se oli Suomen porvarillinen vallankumous, suurin valtiosäännön muutos, mikä meillä on koskaan tapahtunut. Sen verroille ei pääse esimerkiksi monarkian muuttuminen lopullisesti tasavallaksi 1919 eikä liioin vuoden 2000 perustuslain hyväksyminen.
Jos jotain hieman vastaavaa valtiosäännön alalla halutaan etsiä, se on kai päätös Suomen liittymisestä Euroopan unioniin 1994. Se ei rinnastu merkittävyydessään täysin vuoden 1906 eduskuntauudistukseen, mutta siihen sisältyi jotain yhtä lailla järjestelmän perusteita järkyttävää.
Vuosi 1906 oli tärkeä, mutta silti on hyvä välttää ylisanoja sitä arvioitaessa tai markkinoitaessa. Eduskunnan satavuotisjuhlien suunnittelijat ovat ansiokkaan juhlaohjelman tunnukseksi kehittäneet lauselman "Sata vuotta suomalaista kansanvaltaa". Kuulostaa komealta, mutta on todellisuudessa vähän liian komeaa.
Helsinkiläinen historianprofessori, monessa asiassa ansioitunut, kirjoitti muutama aika sitten pääkaupungin ruotsinkielisessä lehdessä jotenkin siihen tapaan -- leikettä en ole säästänyt -- että vuoden 1906 ratkaisun olennaiset piirteet näkyvät edelleen eduskunnan asemassa. Tässäkin oli liikaa pelkistystä, joko juhlan vuoksi tai mieltymyksestä keisariaikaan.
Suomen suuriruhtinaskunta ei tullut demokratiaksi 1906 huolimatta siitä, että edustuslaitos uudistettiin. Keisari ja hänen asettamansa senaatti jäivät holhoamaan monin tavoin eduskuntaa. Eduskunnan hyväksymät lait eivät tulleet voimaan, ellei keisari sitä halunnut, ja budjettivalta oli pääasiassa hallituksella. Keisari päätti, kuinka pitkän aikaa eduskunta sai vuosittain olla koolla. Kotimaisen hallituksen jäsenten eli senaattorien toimeen asettaminen ja siinä pysyttäminen kuului yksinomaan keisarille.
Eduskuntauudistus oli kuitenkin hyvin merkittävä avaus kohti kansanvaltaa: koko kansa -- täysi-ikäinen väestö, miehet ja naiset -- sai oikeuden vaaleilla osallistua valtiovallan käyttöön. Eduskunta tuli sanan täydessä merkityksessä edustamaan koko Suomen kansaa, vaikkei valtion ja kansakunnan suvereenisuus ollutkaan sen käsissä vaan keisarin.
Uudistus tuli meille eurooppalaisittain myöhään, sama uudistus, joka oli Ranskassa tapahtunut jo 1700-luvun lopun vallankumouskautena. Mutta kun se täällä toteutettiin, se pani koko kansan poliittisesti liikekannalle osallistumaan yhteisiin asioihin ja järjestäytymään. Suomi siirtyi yhdellä harppauksella täysin uuteen aikakauteen. Saatiin demokratiaperiaatteen mukaan asetettu edustuslaitos odottamaan hallitustavan muuttamista 1917--1919.
Kun suurista asioista on kysymys, nyky-Suomessa vuodesta 1906 muistuttavat selvimmin lähinnä kansalaisten yleinen ja yhtäläinen vaalioikeus, edustuslaitoksen yksikamarisuus sekä puoluejärjestelmän rakenteeseen merkittävästi vaikuttava suhteellinen vaalitapa kansanedustajain vaalissa.
Perustuslain säätämis- ja muuttamisjärjestys on pääsääntöisesti edelleen sama kuin miksi se säädettiin 1906. Eduskunnan perustuslakivaliokunta valvoo, kuten on ollut laita vuodesta 1907 lähtien, käsittelyssä olevien lakiehdotusten perustuslainmukaisuutta.
Muilta osin eduskunnan asema on nyt toinen. Eduskunta käyttää nykyisin viime kädessä yksin valtion ja kansakunnan suvereenisuutta, sikäli kuin sitä ei ole luovutettu kansainvälisille elimille.
Vaalioikeusikäraja kansanedustajain vaaleissa on laskettu 24:stä 18 vuoteen, ja erityiset 1906 säädetyt vaalioikeuden ja vaalikelpoisuuden rajoitukset käytännössä kokonaan poistettu. Eduskunnan vähemmistölle jarrutusmahdollisuuden antanut lepäämään jättämistä koskeva säännöstö on kumottu. Demokraattista päätöksentekoprosessia suojataan poliittisilla oikeuksilla, jotka ovat voimassa perusoikeuksina.
Hallitus, nykyiseltä nimeltään valtioneuvosto, on eduskunnan valitsema, ja ministerin on erottava, jos eduskunta niin päättää. Hallituksen hyväksi 1906 säädetyt tai vanhastaan voimassa olleet eduskunnan lainsäädäntövallan ja budjettivallan rajoitukset on lähes kaikki poistettu. Jäljellä on oikeastaan vain presidentin oikeus palauttaa eduskunnan hyväksymä lakiehdotus eduskuntaan välittömästi uudelleen käsiteltäväksi. Periaatteessa eduskunta voi torjua kansainvälisen sopimuksen, jonka hallitus on alustavasti hyväksynyt.
Suurin kerrallinen valtiosääntömuutos 1906 jälkeen on kuitenkin, niin kuin viittasin, ilmeisesti ollut Suomen liittyminen EU:hun ja sen mukana EU:n talous- ja rahaliittoon. Sen seurauksena eduskunta jakaa toimivaltansa lainsäädäntö-, budjetti- ja kansainvälisissä asioissa unionin lainsäädäntöorgaanien kanssa.
Suomen hallituksen ja Suomesta valittujen edustajien osallistuminen unionin päätöksentekoon korvaa vain vähäiseltä osalta noita kansallisen toimivallan kavennuksia. Kysymys ei ole vain toimivaltaleikkauksista sinänsä. EU-jäsenyydellä on ulottuvuuksia, jotka koskettavat syvälti demokratiaa ja suvereenisuutta.
Sitoutumalla unionin ja rahaliiton jäsenyyteen Suomi on sulkenut kansallisesta päätöksenteosta tässä maassa aikaisemmin oikeutettuina ja järkevinä pidettyjä yhteiskuntapolitiikan vaihtoehtoisia suuntia. Niiden palauttaminen kansalliseen toimintavalikkoon edellyttäisi eroamista unionista, mikä ajan kuluessa ja jäsenmaiden talouksien kietoutuessa toisiinsa käy vähitellen hyvin vaikeaksi, jopa mahdottomaksi.
Kirjoittaja on valtiosääntöoikeuden professori (emeritus).