Keskustan äskeinen puoluekokous käynnisti väittelyn kansanäänestyksen roolista demokratiassa. Puoluejohtajan tehtävistä luopunut Esko Aho esitti linjapuheessaan Hämeenlinnassa, että mahdollinen päätös Suomen Nato-jäsenyydestä on alistettava kansan ratkaistavaksi.
Puoluekokous yhtyi Ahon näkemykseen ja hyväksyi yksiselitteisen lausuman, joka kuuluu: "Jos vuoden 2004 turvallisuuspoliittisen selonteon valmistelu päätyisi suosittamaan sotilaallista liittoutumista, on siitä järjestettävä kansanäänestys."
Anneli Jäätteenmäen johtama keskusta tähtää vaalivoittoon ja johtavaksi hallituspuolueeksi ensi vuoden eduskuntavaaleissa. Jos unelmat toteutuvat, keskustan puoluekokouksen linjaus muuttuu kansalliseksi realiteetiksi. Ahon porvarihallitus järjesti kansanäänestyksen Suomen jäsenyydestä Euroopan unionista. Jäätteenmäen johtaman keskustalaiset ministerit olisivat velvoitettuja menettelemään samoin Nato-jäsenyyden osalta.
Toinen mahdollisuus on, että keskustan seuraava puoluekokous tekee kesällä 2004 uuden arvion ja muuttaa Hämeenlinnan linjausta. Se on kuitenkin niin monen mutkan takana, ettei ajatukseen kannata tuhlata ruutia vielä tässä vaiheessa.
Myös presidentti Tarja Halonen haluaa pitää kansan mukana Suomen mahdollista Nato-jäsenyyttä koskevassa päätöksenteossa. Halosen haastattelu viime maanantain Kalevassa viittaa siihen, että ajatus kansanäänestyksestä voisi sopia hänellekin, jos Suomi päättäisi muuttaa ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaansa vuoden 2004 selonteon jälkeen ja päättäisi liittoutua.
Halosen julkiset lausunnot vaikuttavat yleiseen mielipiteeseen. Hän pystyy ohjaamaan sitä joko myönteiseksi tai kielteiseksi kansanäänestykselle. Halosen valtaoikeudet eivät kuitenkaan riitä siihen, että hän voisi päättää kansanäänestyksestä. Perusratkaisun tekee maan hallitus, jonka esitys menee normaalin tapaan presidentin esittelyn kautta eduskunnalle.
Kansanäänestystä pohdittaneen myös hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa, jonka työskentelyyn presidentti osallistuu. Olisi melkoinen paukku, jos hän ja hallitus ajautuisivat napit vastakkain näin tärkeässä asiassa. Pikemminkin voi olettaa, että presidentti ja hallitus yrittävät hakea viimeiseen saakka yksimielisyyttä turvallisuuspoliittisesta linjaratkaisusta ja siitä, miten se tehdään.
Turvallisuuspoliittisen peruslinjan muutos on sen suuruusluokan kansallinen linjavalinta, että se voi onnistua vain, jos kansan enemmistö sen hyväksyy, Aho julisti. Arvioon on helppo yhtyä, mutta Aholta voi myös kysyä, miksi kansan mielipiteen selville saamiseksi pitää järjestää kansanäänestys. Sehän saadaan myös selville mielipidetiedusteluilla.
Ahon motiivi kansanäänestyksen lanseerauksessa jäi epäselväksi. Hän tiesi kyselyjen perusteella, että vain 11 prosenttia suomalaisista kannatti Suomen menoa Natoon. Esittikö Aho kansanäänestystä estääkseen sen avulla Nato-jäsenyyden?
Näin voisi päätellä laskemalla yhteen Ahon ehdotuksen, keskustan kentän kielteisyyden sekä parin tunnetun keskustalaisen päätoimittajan tiukkasävyiset kolumnit, joissa he viipaloivat makkaraksi Helsingin Sanomien Olli Kivisen. Yhteenlaskun perusteella näyttäisi siltä, että keskusta haluaisi vain puoluepolitisoida Nato-jäsenyyden maaliskuun eduskuntavaaleja ajatellen.
Johtopäätös taitaa olla hätiköity. Ahon puheen ydinkohta ei nimittäin ollut kansanäänestys, vaan se, että keskustan on viisasta pitää Nato-ovi raollaan kaiken varalta. Aho vei Suomen Euroopan unioniin, vaikka keskustalaiset harasivat vastaan. Ilman kansanäänestystä hän tuskin olisi rohjennut toimia vastoin puolueensa jäsenkunnan enemmistön tahtoa. Hänen piti kuitenkin pääministerinä tehdä koko Suomen kansallisten etujen mukainen ratkaisu.
Ahon strategia toimi EU-ratkaisussa. Hän saattaa ajatella, että sama toimintamalli kansanäänestyksestä sopii myös Suomen Nato-jäsenyyteen.
Suomen EU-jäsenyys ja turvallisuuspolitiikan linja eivät kuitenkaan ole yhteismitallisia asioita. Kun Suomi liittyi EU:hun, se teki myös historiansa suurimman linjaratkaisun. Suomi otti kurssin kohti länttä ja läntisiä valtiollisia rakenteita. Presidentti Mauno Koivisto paljasti muistelmissaan, että liittyessään EU:hun Suomi teki myös turvallisuuspoliittisen valinnan. Sitä ei vain ollut saanut sanoa ääneen. Liittoutuminen eli jäsenyys uudessa, kylmän sodan jälkeisessä Natossa on seuraava johdonmukainen ja luonteva askel Suomen integroitumisessa länteen.
Kun Suomi sanoutui Ahon pääministerikaudella irti YYA-sopimuksesta, se teki jo erittäin merkittävän linjaratkaisun. Se luopui sotien jälkeisen ajan noudattamastaan ulko- ja turvallisuuspoliittisesta regiimistään. Sitten Suomi vaihtoi vauhdilla puolueettomuuden liittoutumattomuudeksi. Kenellekään ei juolahtanut mieleen, että noista linjauksista olisi pitänyt järjestää kansanäänestys.
Ei tietenkään juolahtanut, kun avautunut mahdollisuus olisi mennyt ohi. Kansanäänestys olisi myös voinut tuottaa väärän tuloksen. Kansallehan oli opetettu vuosikymmeniä, että puolueettomuus on ainoa oikea ja mahdollinen linja Suomelle.
Esimerkit osoittavat, kuinka vaarallista on leikitellä kansanäänestyksellä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Päätöksiä pitää tehdä välillä nopeasti, ennakkoluulottomasti ja vasoin virallisia oppirakennelmia. Poliittiset johtajat ovat demokratiassa sitä varten, että he päättävät linjasta Suomen kansallisten etujen mukaan.
Halonen sanoi uskovansa, että suomalaiset ovat harkinnan jälkeen samaa mieltä kuin johtajansakin, eikä heitä tarvitse sen takia käännyttää. Siihen viittaavat myös mielipidetiedustelut. Kansahan vastustaa niissä Nato-jäsenyyttä, mutta arvioi samalla, että Suomi liittyy ennen pitkää Natoon.