Urho Kekkosen ryhtyminen Suomen keskustan eurovaaliveturiksi on herättänyt hieman kummastusta, kun miestä ei ole aikoihin näkynyt politiikkahommissa. Ihmetys on turhaa, sillä juuri tuostahan on kysymys: hyvä ettei ole näkynyt. Keskusta houkuttelee urhoudella nuoria äänestäjiä, eli sellaisia, jotka eivät muista, millaista Kekkosen aikana oli. Tällaista väkeä on jo aika paljon.
Kymmenkunta nykyistä äänestäjäikäluokkaa - alle 28-vuotiaat - ei ollut syntynytkään Kekkosen valtakauden aikana. Heidän lisäkseen voidaan laskea ne, jotka olivat Kekkoslovakiassa liian pieniä ymmärtääkseen politiikasta mitään, sekä ne varttuneet, joilla jo muisti pätkii. Kyllä heidän äänillään saattaa hyvinkin saada jonkun euroedustajan Brysseliin.
Mutta kun tuo ehdokas sitten saadaan läpi, mitä hän oikeastaan vie Eurooppaan? Mitä hänen pitää osata tehdä ja mitä on se urhous?
Näin sivusta seuraten voinee sanoa sen, että uusurhon pitää ainakin osata kiivetä puuhun - sitä parempi, jos perä edellä. Kekkonen kiipesi aikoinaan palmuun etelänmatkallaan, joten sinne kannattaa nytkin pyrkiä. Europarlamentin kotiseuduilla Brysselissä ja Strasbourgissa ei tosin taida olla kovin paljon palmuja, mutta on sieltä palmurannikoille joka tapauksessa lyhyempi matka kuin täältä, ja kulut maksaa Euroopan unioni, kun vain jotain asiantynkää keksii. Hätätilassa kiipeilyyn luultavasti kelpaa myös puhelinpylväs. Jos sinne ei pääse yhtä vikkelästi kuin Kekkonen, pylvääseen voi ainakin nojailla.
Toinen juttu, josta Kekkonen muistetaan, on tietenkin hiihtäminen. Siis keskustan europarlamentaarikolle on tärkeämpää ottaa mukaansa sukset kuin salkku tai tolkku - nehän tuppaavat häviämään joka tapauksessa jossain vaiheessa. Hiihtopuoli onkin aika haasteellinen juttu, koska sitten Kekkosen päivien ilmastonmuutos on vähentänyt lunta, eikä sitä tuolla Euroopan suunnalla ole muutenkaan ollut yhtä paljon kuin Lapissa tai Kainuussa. Helpotusta kuitenkin koituu siitä, että perässähiihtäjät ovat nykyisin huonommassa kunnossa kuin alkuperäis-Urkin aikana.
Kekkonen tunnettiin myös kovana kalamiehenä, jonka saavutuksia on vaikea ylittää, koska Urkki sai jo pienellä veneretkellä komeita vonkaleita, joista muutamissa oli vielä kaupan kääreet jäljellä. Tämän perinteen vaalimista helpottaa kuitenkin se, että Bryssel on sopivasti merten takana, joten työmatkoilla voi matkassa korvata sen minkä laadussa häviää Kekkoselle. Jos reissun tekee soutuveneellä, 3 000 kilometrin taipaleesta saa aika mukavat matkakorvauksetkin, 10 senttiä kilometriltä. Lisäksi voinee veloittaa lentolipun hinnan ja ehkä myös ympäristönsäästölisän.
Viimeinen ja ehkä tunnetuin urhouden muoto on naissankaruus. Uusurholle se lienee myös helpoin vaatimus, ainakin jos puolueen puheenjohtajan opetukset ja esimerkit ovat langenneet vähänkin hedelmälliseen maaperään. Ja mikseivätpä olisi?